tiistai 6. toukokuuta 2014

Maailman parhaassa paikassa




Pääsimme yhdeksi yöksi mökillemme merenlahden rannalle. Vihdoin pitkä, kolea ja sateinen talvi oli ohi ja sain astua veneestä tutulle laiturille ja päästä saaristoon mökin rauhaan, aaltojen katveeseen. Meitä odotti lämmin mökki ja takkatuli. Kävelin ympäri tonttia, kävin rannalla, vesi oli matalalla ja hiekkarantaa riittämiin. Karikolla näkyi vielä lumen painama heinikko, vaikka tyrnien silmut jo vihersivätkin. Annoin katseen kiertään salmesta kohti ulappaa ja kauempana siintävää horisonttia.

Nautin siitä, että lokit olivat palanneet, niiden kirkuna kuulosti niin kotoisalta. Illemmalla pääsin puusaunaan, nautin kunnon löylyistä, ei sellaisia meidän sähkösaunassa saa. Uimaan en vielä uskaltautunut, mutta istuskelin saunan rappusilla kuuntelemassa keväistä luontoa, taivaanvuohea, sepelkyyhkyä ja pikkulintuja. Parivuosikymmentä mökin takana olevassa metsässä asustanut korppipariskunta ei surukseni enää siellä pesi, sillä toinen korppi oli joutunut talvelle jonkin pedon, ehkä jopa ilveksen saaliiksi. Onneksi kuitenkin joku niiden jälkeläisistä huuteli lähimetsästä ja toinen vastarannalta, ehkä me vielä saadaan jatkaa niiden ruokkimista särjillä.

Kävimme myös lasten ja mumman kanssa retkellä. Otettiin eväätkin, vaikka kauas ei mentykään. Läheiselle lahdenperälle kalliolle istumaan, kaislapeltoa ihmettelemään ja tuulentuoksuista nauttimaan. Vaan vielä puhalsi mereltä viileää sen verran, että vaihdoimme taukopaikkaa. Suuntasimme vanhalle lehmälaitumelle, joka nykyään on haapoja ja leppiä kasvava metsäniitty. Sieltä haetaan myös nokkosia, ainakin muutamaan keittoon ja lättytaikinaankin keväisin, kun versot ovat vielä pieniä eivätkä hyttyset ole vallanneet paikkaa. Istuimme kaatuneen rungon päällä ja nautimme siitä, että tuuli humisi lehtipuiden latvustossa, mutta niitylle paistoi aurinko lämpimästi, ensimmäinen kimalainen pörräsi metsäojan vierellä.

Kevät oli vielä alussa, ei puhettakaan t-paidoista ja auringossa lekottelusta. Mutta ei haittaa, nyt sai nauttia siitä tunteesta, että kaikki on vielä edessä, kevään ensimmäinen viherrys ja kesäkukkien ilmestyminen rantoihin ja niitylle ja lämmön lisääntyminen. Koko ihana kesä odottamassa seikkailuineen, retkineen ja uimareissuineen, lämpiminen kallioineen ja veneretkineen. Yöttömät yöt, terassin tulisijan äärellä vietetyt illat ja grilliherkut, jotka nautitaan ulkosalla retroliinalla peitetyn terassinpöydän äärellä, johon mahtuu koko suku. Varpaiden upotus rantaveteen ja märät uimapuvut kahden koivun väliin ripustetulla pyykkinarulla kesätuulessa kuivumassa, hiukset Erittäin hieno suomalainen -sampoolta tuoksuen ja mansikoiden maku.


  



12 kommenttia:

  1. Ihanasti kuvailtu. Varmasti aivan ihana paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minulle tosi tärkeä paikka, koska olen siellä kolmekuisesta saakka viettänyt paljon aikaa. Sieltä saan energiaa ja pystyn rauhoittumaan kaikesta kiireestä.

      Poista
  2. Tuo on kyllä pienin pärekori, jonka olen nähnyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaan aika paljon metsästä löytyneitä aarteita noihin koreihinkin meni!

      Poista
  3. Kuulostaa ihanalta - ja näyttää myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mökillä vaan on ihanaa, varsinkin näin keväisin on niin hieno tunne, kun meri on taas vapaana ja lokit palanneet.

      Poista
  4. Wow. Aivan ihanaa. Ajattele, miten hienoa, että teillä on tuollainen paikka. Niin arvokasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä tosi kiitollinen vanhemmilleni, jotka tuon paikan ovat rakentaneet ja tehneet hurjan työn vuosien varrella. Siksi on ollut helppo asua kaupungin keskustoissa, kun on tietänyt, että on myös se paikka luonnon rauhassa.

      Poista
  5. Ihanalta kuullostaa....ihana kevät ja ihana kesä..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuodenajan vaihtelut ovat ihana juttu, toivottavasti saataisiin kunnon syksy ja talvikin, eikä sitä ikuista sadetta, niin niistäkin nauttisi kevään ja kesän tapaan. Tämä talvi jäi mökillä väliin, kun jää oli kantavaa vain hetken ja silloin tulikin niin kylmä, ettei tuonne huvittanut lähteä.

      Poista
  6. Olipa muuten rentouttava postaus. Nautin kovasti. Kiitos siitä!

    VastaaPoista
  7. Kiva, jos sait pienen nojatuolimatkan saaristoon! :)

    VastaaPoista

Kommentointi on luvallista, jopa suotavaa! :)