lauantai 10. toukokuuta 2014

Elämä on ihmeellistä

Kaikki kävi kovin äkkiä, nimittäin vähän sen jälkeen kun Kirsikka oli kertonut talokaupoista, mekin olimme samassa tilanteessa. Meillähän oli reilu vuosi sitten oma rivarikolmiomme myynnissä 10 kuukauden ajan. Näytöillä kävi katsojia, mutta ei vaan tärpännyt. Monella kiinnostuneella oli oma asunto myymättä, joten siitäkään syystä kauppoja ei syntynyt. Päätimme ottaa aikalisän ja tehdä pientä pintaremonttia. Täältä blogistakin on voinut lukea keittiön kasvojenkohotuksesta.

Maaliskuussa mies huomasi omakotitalon myynti-ilmoituksen, jossa kerrottiin vaihdossa huomioitavan 3h+k+s tältä samalta asuinalueelta. Ja meillähän sellainen oli. Ei muuta kuin soitto välittäjälle ja myytävää taloa katsomaan. Itse asiassa olimme kyseistä omakotitaloa käyneet katsomassa aiemmin, mutta hintaa oli silloin vielä 20 000 € enemmän.

Talo ei ollut ihan sitä, mitä olin etsinyt, mutta pohjapiirros siinä oli erittäin hyvä. Kylppäri ja sauna oli rempattu 2007, muuten talo vaatisi pintaremppaa. Plussaa talossa oli hyvä sijainti ja tärkeimmät kriteerit löytyivät eli kaksi vessaa ja takka:). Eli ei muuta kuin tarjousta tekemään. Vähän hirvitti, sillä työkuvioni eivät vielä olleet selvinneet.

Asiat etenivät vauhdilla ja huhtikuun lopussa teimme vaihtokaupat. Ostimme siis v. 1982 rakennetun "käkikellotalon". Remppaamaan pääsemme todennäköisesti viikon kahden päästä. Keittiö menee uusiksi. Muuten teemme pintaremonttia sitä mukaan kun ehdimme ja jaksamme ja mihin on varaa. Olen innoissani, vaikka talo ei se unelmieni rintamamiestalo olekaan. Mutta omalta tämä tuntuu.

Tällä hetkellä suunnitelmissani siintää modernin pelkistetty alakerta ja yläkerrassa, jossa sijaitsevat makkarit, tulee näkymään enemmän värejä.

Tässä hieman väri- ja sisustussuunnitelmia tulevasta tyttösen huoneesta:

Kuva: Seinäruusu










Eli keltaisella lähdetään liikenteeseen. Valkoisen lipaston olen alunperinkin ostanut tytölle, mutta se ei nykyiseen lastenhuoneeseen mahtunut. Pieni keltainen lamppu on eilinen kirppislöytöni (12€). Ihastuin siihen heti ja mielestäni se sopii kivasti tuon "sienilampun" kaveriksi, vaikka erisävyisiä ovatkin. Finlaysonin Elefantti-päiväpeitto saa muuttaa myös uuteen kotiin.

Lisää kuvia seuraa, kunhan pääsemme taloon vähän kuvailemaan.

Mukavaa keväistä viikonloppua!

13 kommenttia:

  1. Keltainen on hyvä väri tuo auringon tyttöjen huoneeseen..:)

    VastaaPoista
  2. Onnea paljon kodin löytymisestä :) Ihania värejä ja tavaroita siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Vieläkin olen aika pyörällä päästäni ;).

      Poista
  3. Monesti tärkeimmät jutut käy nopeaa - yhtäkkiä vain tapahtuu. Kannattaa kuunnella sitä sisäistä viisasta neuvojaa. Hyvä juttu. Onnea !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En vielä maaliskuussa olisi uskonut, että toukokuussa oma asunto on myyty ja ostettu uusi koti. Mutta näin sen piti mennäkin. Alunperin omakotitaloa myytiin siis ilman vaihtokauppaa, mutta omistajien elämäntilanne muuttui ja halusivatkin jäädä paikkakunnalle, joten sen vuoksi halusivat vaihtaa asunnon pienempään.

      Poista
  4. Toi tapetti on ihana..yritin saada sen (eri värisenä tosin) Viin huoneeseen, mutta ei itse halunnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi, tietenkin on kiva, että lapsi tietää, mitä haluaa ja mitä ei, paitsi silloin jos mielipiteet eivät osu yksiin äidin kanssa ;D. Meillä on enemmän kiistaa miehen kanssa noista tapettivalinnoista.. Ehkäpä sisustan yhden makkarin vain itselleni :).

      Poista
  5. Kuulostaapa hyvältä! Noinhan se juuri menee :) nopeasti. Onnea paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On tämä hassua, kun sitä vähiten odottaa, niin silloin alkaa tapahtua.

      Poista
  6. Onnea paljon paljon jälkijunassa!! Oon ollu aikamoisella blogitauolla, ja nyt yritän kuroa taukoa umpeen lukemalla kaiken, minkä oon missannu....

    VastaaPoista

Kommentointi on luvallista, jopa suotavaa! :)