sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Katsaus jouluun




Takana on ihana, lämmin ja tunnelmallinen joulu. Olimme onnekkaita, kukaan meistä ei sairastunut vatsatautiin. Vietimme joulua meillä ja saimme vieraiksemme sukulaisia ja ystäviä kuten Kirsikan perheen. Herkuttelimme mm. itsetehdyllä saaristolaisleivällä ja kylmäsavulohitahnalla, lohicarpaciolla, bataatti- ja punajuuri-aurajuustolaatikoilla, kinkulla, jouluisella suklaakakulla ja erilaisilla kekseillä, unohtamatta punaviiniä ja konvehteja. Sininen Aalto-vaasi, josta en värin puolesta ole enää hetkeen niin välittänyt, sopikin oikein kivasti Kuusikossa-pöytäliinan kanssa.

Alkuun nautimme Winter Seccoa, jossa oli mukavasti glögin makua.
Kuva lainattu Alkon sivuilta.

Lapset nauttivat serkkujensa seurasta ja me aikuiset aikatauluttomista päivistä. Joulun kruunasi aattona alkanut lumisade. Joulupukkikin vieraili ja toi kaikille mieluisia lahjoja.

Kodissamme tuoksuvat edelleen hyasintit ja joulukuusi. Niin ihania tuoksuja.



Huomenna alkaa taas arki, mutta onneksi kolmen työpäivän jälkeen koittaa uusi loma, joka jatkuu loppiaiseen saakka.

Mukavia vuoden viimeisiä päiviä. Voikaa hyvin.

perjantai 19. joulukuuta 2014

Löytyihän se viimein

Vihdoin se löytyi, nimittäin korituoli meidän makkariin. Kirsikan kanssa olimme sunnuntaina kirpputorilla ja hän äkkäsi tuon tuolin. Hintaa sillä oli seitsemän euroa! Väri ei ehkä ole ihan paras - tuo ruskea meinaan. Mutta kenties jossain vaiheessa suihkin sen spraymaalilla uuteen uskoon.

 Makuuhuoneeseen tunnelmaa pääsi luomaan myös jouluruusu.

Tänään olen ollut kotona pienen toipilaan kanssa. Nyt jännittää, saammeko nauttia joulusta vai meneekö se vatsataudissa. En nyt kuitenkaan aio turhaan murehtia, vaikka mestari siinä olenkin.

Tänään aloitin lahjojen paketoimisen ja koristelin kotia hieman lisää.

Tigerista löytyi pieniä pyykkipojalla varustettuja kylttejä.

Ripustin lisää tähtiä magneeteilla vaijeriin. Vaijeri ja pienemmät tähdet löytyivät Dekorosta.
Amaryllis pääsi paperipussiin, jonka koristelin juuttinarulla.

Mukavia ja tunnelmallisia hetkiä teille! Älkää stressatko turhia. Turhat hötkyilyt pois ja kuppi kuumaa glögiä käteen.

torstai 18. joulukuuta 2014

Joulupuumme

Kerrankin minulla on jotain DIY-esiteltävää. Olin siis yhden illan himmelikurssilla, mutta koska olin samalla myös töissä, niin en ehtinyt keskittyä vain himmelintekoon. En siis saanut aikaan mitään suurta, vain muutaman perusosan eli oktaedrin, joita toki voi yhdistellä toisiinsa ja saada edes minihimmelin. Ja tämä oli jo saavutus itselle, kun viime aikoina on käsissä pysynyt lähinnä lapio ja sorkkarauta taloa rempatessa. Minä otin suosista mustia muovipillejä, enkä olkia, sillä olkien kanssa pitää olla helläkätisempi, koska ne menevät helpommin rikki. Kouluttajalta saatiin lankaa ja himmelineulat, jonka avulla on helmpompi pujottaa lankaa pillien läpi. Jahka tässä vielä innostuisi jatkamaan noiden osien tekoa. Noiden peruspalikoiden tekeminen oli yllättävän simppeliä. Sunnuntaina ulkoilureissulta maasta poimittu (sembra?)männyn oksa saa toimittaa kuusen virkaa tänä vuonna sypressin lisäksi. Vähän minimalistisempi ote tänä vuonna, mutta ensi vuonna joulua saadaan toivottavasti viettää uudessa kodissa, jossa on enemmän tilaa, joten säästellään sinne sitten kunnon kuuset ja koristelut.

Joululomani alkaa huomenna, tänään jouduin migreenin takia ottamaan vähän varaslähtöä, mutta eipä tässä ole muuta voinut tehdä kuin levätä ja odottaa, että pahin jomotus menee ohi. Ihanaa, että vihdoin on saatu lunta ja tänne on luvattu pakkasia. Heti joulumieli on noussut hurjasti ja haaveissa siintää, että päästäisiin joululoman aikana mökillekin.


sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Viikonloppu siskon kanssa


Hyasintit ovat avautuneet, niiden tuoksu tuo joulutunnelmaa, jota kohotti tänään kolmantena adventtina myös pieni pakkanen ja kuurainen maa. Tänä viikonloppuna vietettiin jo melkein joulua, siskon perhe saapui kaupunkiin ja aikaa vietettiin yhdessä heidän ja isovanhempien kanssa. Jouluruokaa, teatterissa Muumi ja taikatalvi -näytelmä, joululeffa illalla ja kirppisten kiertelyä, mukaan tarttui valurautainen muotti, jossa voi pitää tuikkuja (6€). Tämän päivän kruunasi ulkoilu talvisessa, mutta aurinkoisessa säässä. Käytiin siskon kanssa meren rannalla kuuntelemassa, miten rannoilta hileisessä jäässä ollut vesi ikään kuin helisi, toivottavasti meri pian jäätyy ja saadaan lunta. Bragen ulkoilmamuseon pihalla kuljeskelu kuuluu jo meidän joulunajan perinteisiin, ihanaa, kun maa oli jäässä eikä tarvinnut tarpoa vesilätäköissä.
Perjantaina vietettiin kuopuksen joulujuhlaa Lucian-kulkueen merkeissä päiväkodissa, ja torstaina olin itse himmelikurssilla, joten joulumieltä on kuraisesta ja kamalasta kelistä huolimatta ainakin hippunen tarttunut matkaan.
Tämän päivän ulkoilureissulta kerättiin vähän luonnonmateriaaleja (maahan tippuneita oksia) somisteiksi, joten katsotaan, mitä niistä vielä keksitään. Viikonloppu oli täynnä pieniä ilonaiheita ja kuopus oli isovanhempien luona serkkunsa kanssa yökylässä ollessaan todennut, ettei ole varmaan ikinä nauranut niin kovasti kuin siellä ollessaan oli tehnyt. Viikkoon on mahtunut sairauksiin liittyvää huolta ja onneksi myös rutkasti kiitollisuutta.




sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Vannomatta paras

Päätin etten osta yhtään uutta joulukoristetta itselleni ainkaan ennen joulua, mutta sitten näin nämä ihanat kuuset Taito Shopissa. Illalla kävin vielä hakemassa marjaoksan kukkakaupasta ja sieltäkin löytyi näitä Blossomin kuusia.
Tuollainen pikkumökkikin oli "pakko" hankkia. Kuusia löytyy myös Marimekon joulukorteista, joita lähtee tänä vuonna joulutervehdyksiksi.

Mukavaa toisen adventin jatkoa!

lauantai 6. joulukuuta 2014

Piparkakkutalkoot



Perjantaina vietettiin vapaapäivää tyttöjen kanssa ja vihdoin ehdittiin pistää piparitalkoot pystyyn. Kuunneltiin joulumusiikkia ja leivottiin kynttilänvalossa. Hyvää jatkoa joulumielelle, joka tuli torstaiaamuna kuopuksen päiväkodin joulujuhlassa. Juhla pidettiin pihalla, ja päiväkodin ulkokatos oli muutettu jouluiseksi koristelemalla se lyhdyin, punaisin räsymatoin ja tuomalla kuusi sinne, myös joulupukki vieraili paikalla. Lopuksi juotiin kuumaa mehua ja syötiin lasten tekemiä piparkakkuja. Silloin itsellekin syntyi jouluolo, ajattelin, että yritän unohtaa kiireen ja stressin ja keskittyä pieniin hetkiin, pieniin hyvää mieltä tuottaviin juttuihin suorittamisen sijaan.
Marimekon muotilla syntyi isoja piparkakkuja, ne ajattelin vielä koristella ja pistää koristeeksi roikkumaan. Sain myös leivottua omat suosikkini, piparimuffinit, joita olin aikeissa tehdä jo viime kuussa. Nyt uunissa muhii miehen valmistamaa nyhtöpossua, illalla herkutellaan hampurilaisilla. Nyt tapettitalolle ahertamaan ja illalla sitten vaan ollaan ja rentoudutaan.



Täältä löytyy resepti noihin muffineihin. :)

maanantai 1. joulukuuta 2014

Lipaston jouluasetelma


Olohuoneen lipasto on saanut jouluilmeen. Aloin laitella koristeita tänään, kun viikonloppu meni osittain työreissussa ja nyt ollaan kuitenkin jo joulukuussa. Viime viikolla ostin sypressin ja eilen kolme punertavaa hyasinttia. Viime vuonna hyasintit olivat Arabian vanhassa kulhossa ja tänä vuonna ne saivat astiakseen vanhan peltipurkin. Viime vuonna Katjuskan kanssa alennusmyynneistä löytyi paketti valkoisia pöllökoristeita ja vihdoin sain nostaa ne esiin kaapista. Niiden myötä asetelma on tänä vuonna melko vaaleasävyinen. Kynttilälasipurkkien ilmettä piristin punavalkoisella joulunauhalla.