tiistai 23. syyskuuta 2014

Tiistai


Tulihan se, syksy ja sateet. Auton päällä oli töistä lähtiessä kasa rakeita ja hetken päästä aurinko taas kimmelsi vesipisaroista ja keskusta-alueen puistikoiden vaahterat läikehtivät punaisina ja keltaisina. Keskustassa paistoi ja vaikka etäisyys sieltä ei kotiin ole pitkä, niin omalla pihalla satoi taas. Tummat pilvet vyöryivät metsän takaa ja peittivät taivaan, hämärää, kylmää ja märkää. Äkkisyksy.

Ei auta muu kuin pistää villasukat jalkaan, keittää kupillinen iltateetä ja syödä nimensä veroisia eli taivaallisia omenamuffineita, ohje löytyi Suklaapossun blogista. Niinpä niin, lohtusyömistä tuohon räntäsadetta muistuttavaan säähän. Huomenna sitten talolle töihin ja reippailemaan. Tänään saa velloa tiistaitunnelmassa. Sillä tiistai, se on jotenkin viikonpäivistä arkisin. Mitä mieltä te muut olette?

Kirsikka

12 kommenttia:

  1. Minusta maanantait on kyllä viikon monesti arkisimpia ja niin maanantaisia päiviä. Täällä on leivinuuni ja puusauna tulilla. Niin ja kynttilät. Ihana vaihtoehto päiväsen töiden jälkeisen litimäräksi kastumisen jälkeen. Mukavaa ja leppoisaa illanjatkoa sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maanantai on jotenkin niin luvan kanssa arkinen, jolloin saa rypeä maanantaiolossa, vaikka mielessä on vielä ripaus viikonloppua. Siksi tiistai on itselle jotenkin arkisempi, varsinkin kun keskiviikkona voi jo sanoa, että ylihuomenna on perjantai. ;)

      Poista
  2. Meillä satoi eilen vettä aivan kaatamalla, tänään on ollut mitä mainioin aurinkoinen kesäkeli. Paitsi että pirun kylmä, mutta onneksi saa olla sisällä ja tunnelmoida leivinuunin lämmössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leivinuunin lämpö on varmasti ihanaa ja itse ainakin tykkään kun kelit ovat viilenneet, niin pääsee nauttimaan näistä tunnelmanluojista. Toki ei ihan vaakasuorassa tarvitsisi sataa räntää ihan vielä...

      Poista
  3. Apua, pelästyin että tänään on oikeasti vasta tiistai mutta huh, tämä olikin sun eilinen päivitys. Jokainen arkipäivä on liian arkinen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja nyt onkin torstai! Itse tykkään arkipäivistäkin, kun viikonloput tuntuvat enemmän vapailta silloin, esimerkiksi kesälomalla ei tullut niin perjantaioloa, vaan pikemminkin ajatteli, että taas yksi lomaviikko on kulunut... ;)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Mies näitä meillä leipoi, minä taas tapani mukaan etsin ohjeen.

      Poista
  5. Tiistai, kyllä, arkisista arkisin. ja torstai! Ihanaa kun on syksy. Vaihtelu virkistää. Remppatsempit sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, remppatsempit on paikoillaan, kun tuli sen suhteen jo säänkin takia pieni repsahdus... Minä jostain syystä pidän torstaista, ehkä siksi, että niissä on jo aavistus perjantaita. ;)

      Poista
  6. Oikukkaita tosiaan nämä syksyn säät. Onneksi voi tosiaan käpertyä kotiin lämpimään. Herkulliselta näyttää muffini. Tuota reseptiä pitänee joskus kokeilla...

    Minulla on tiistai-iltaisin töitä. Siksi olen aina helpottunut, kun saan sen päivän taakseni jättää :D

    Oikein leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sulla on sitten varmaan aika pitkä tiistaipäivä, jos on opiskeluiden päälle vielä töitäkin. Nuo muffinsit oli ihanan kuohkeita ja mehukkaita, suosittelen. Meillä takuuvarmaa synttäritarjottavaa ensi keväänä.

      Poista

Kommentointi on luvallista, jopa suotavaa! :)