sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Hetki ennen joulua

Tonttuja liikkeellä.

Kuusenjalkaan saatiin pieni kuusi. Kuopushan (3 vuotta) tästä pettyi, ei kuulemma noin pieni kuusi mitään joulua tuo. Yritin selittää, että tilaa ei oikein ole suuremmalle, johon kuopus totesi, että miksi ei sitten muuteta suurempaan taloon, koska tämä talo käy sitä paitsi pian vanhaksi. ;) Toivottavasti se talo siis löytyy pian, niin saadaan kunnon kuusi, vaikka kelpasi tuo sitten oikein hyvin, kun tytöt pääsivät sitä itse koristelemaan ja se nostettiin vielä tuolille. 

Meillä on oltu koko syksy terveitä tätä pari viikkoa sitten alkanutta flunssaa lukuunottamatta, mutta eiköhän yhteinen loma alkanut sillä, että esikoinen sairastui mahatautiin. Voi rähmä. No, onneksi pahin vaihe taudista ei kauan kestänyt. Viikonloppua onkin vietetty ihan kotosalla ja minä olen ehtinyt vielä katsastaa kirpparit ja hoitaa kaupungilla viimeiset joululahjaostokset. Jotain jouluista löytyikin. Kuparin värisiä koristeita ja Arabian pieni kulho, jota en voinut vastustaa. Koska aiemmin ostettu hyasinttiasetelma vetelee jo viimeisiään, niin tuohon kulhoon ostin minkäpä muunkaan kuin vaaleanpunaisen hyastintin.


Tällaisia kuusia ja alla olevassa kuvassa olevia sydämiä oli pussissa yhteensä kuusi kappaletta. Siskokin saa näistä muutaman. Lisäksi kirppikseltä löytyi jotain superkivaa, nimittän Aarikan Riemuraita-purkkeja. Apteekkarinpullokin pääsi uuteen käyttöön, kun laitettiin sinne sisälle jouluvalot.


Tänään ollaan vielä oman perheen kesken, tarkoituksena on lukea kirjaston pikalaina loppuun (uusin Bridget Jones, hauska), selailla kirjaston joulukirjoja ja lasten mentyä nukkumaan vielä paketoida lahjoja. Tänä viikonloppuna on ruoankin kanssa otettu rennosti, joululimppu kera kalkkunan ja graavilohen sekä riisipuuro ovat olleet pöydässä niin aamupalasta iltapalaan.


                     Oikein tunnelmallista ja mukavaa joulua lukijoille!


8 kommenttia:

  1. Flunssaa nakkas tännekin. Esikoinen sairastaa ja itelläkin vähä semmoinen olo, että kippeeks tulossa.. noh, jospa se tästä :) Kiva löytö nuo Aarikan purkit!

    Hyvää joulua sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti flunssa meni pikaiseen ohi. Meillä meni onneksi jouluvierailut ilman tauteja. :)

      Poista
  2. Mahtavia löytöjä! Mulla olisi myös hinku kirppiksille, mutta nyt ei ole vaan ollut aikaa. Jospa joululomalla.

    Ihanaa joulua teillekin ja palataan uuden vuoden asioihin sitten näiden ekojen pyhien jälkeen! Ensi vuonna on teillä uuden kodin vuosi, siltä tuntuu. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, jospa tosiaan tuleva vuosi olisi uuden kodin löytymisen vuosi!

      Kirppiksille pitää kyllä varata aikaa, se on tavallaan harrastus, joten ymmärrettävästi aina ei vaan ehdi. Ja vaikka ehtisikin, niin meillä tytöt ei oo yhtään innoissaan tästä harrastuksesta, joten niitä käyntejä ei aina voi ujuttaa kaupassakäynnin yhteyteenkään... ;)

      Poista
  3. Suloinen kuusi ja kivat kirpputorilöydöt. Tämän innoittamana taidan itsekin joululomalla kiertää kaikki mahdolliset kirput. Jospa jotain pitkästä aikaa löytyisi...

    Sitä ennen aion kuitenkin viettää joulua ja nauttia olostani. Kohta pitäisi hypätä bussiin ja lähteä kaupungille viimeisiä jouluostoksia tekemään. Hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti kirppisonni suosii ensi vuonna sinua! Jotenkin tuntuu siltä, että mitä useammin käy, sen paremmin löytöjä tekee (ehkä silmä harjaantuu näkemään aarteita rojun joukosta ;) ), joskin tulee ehkä valikoivammaksi, mitä mukaansa kelpuuttaa.

      Poista
  4. Minä tykkään tästä sinun tavasta laitella joulua. Vähän, mutta kaunista. Ja Katjuskalla oli tuossa ylempänä nättiä myös. :) Pikku kuusikin on "vastalauseista" huolimatta aivan yltiösoma.

    Onnittelut kirppulöydöistä, hienoja ovat. Niin, ja mukavaa vuodenvaihdetta! :)

    VastaaPoista
  5. Voi kiitos! Meillä tosiaan joulua oli enimmäkseen tuossa olohuoneen nurkkauksessa ja vähän tyttöjen huoneessa. Kuusesta en kyllä vielä malttaisi luopua, koska olimme joulun muualla ja ehdin katsella sitä kovin vähän.
    Hyvää vuodenvaihdetta myös sinne!

    VastaaPoista

Kommentointi on luvallista, jopa suotavaa! :)