maanantai 16. joulukuuta 2013

Leivontahommia



Viikonloppu sujui kyläilyn merkeissä. Vietimme pikkujouluja ystäväperheemme luona, joilla on aivan ihana vanha paritalo. Leivoin tuliaisiksi mausteisen glögijuustokakun. Ohje on Pirkasta. Koristelin kakun suklaakirjaimilla. Eli sulatin suklaan ja pursotin leivinpaperille kirjaimia. Sen jälkeen laitoin kirjaimet hetkeksi pakkaseen. Kuvassa kakku on vielä vuoassa, joten näky ei niin kaunis ole, mutta kokeilkaa ihmeessä! Ihana jouluinen maku.


 

Mausteinen glögijuustokakku

Ainekset16 viipaletta
Pohja
150 gpiparkakkuja
75 gmeijerivoita tai margariinia
Täyte
4liivatelehteä
1 tlk (2 dl)vispikermaa
1 rs (180 g)maustamatonta tuorejuustoa
1 dltomusokeria
1/2 tlkanelia
1/2 tlkardemummaa
1appelsiinin raastettu kuori
3 rklappelsiininmehua
Kiille
4liivatelehteä
1 dlvettä
3 dlMarli perinteistä glögitiivistettä
Koristeeksi

kanelitankoja
Vaihe 1
Murskaa piparkakut. Sulata rasva ja sekoita piparimurujen kanssa. Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjan ja reunojen väliin. Painele keksiseos vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Nosta vuoka jääkaappiin.
Vaihe 2
Upota liivatteet runsaaseen, kylmään veteen ja anna liota vähintään 10 minuuttia. Vaahdota kerma. Sekoita tuorejuuston joukkoon tomusokeri, mausteet ja appelsiinin raastettu kuori. Nostele kermavaahto juustoseoksen joukkoon. Kuumenna appelsiininmehu. Liuota hyvin puristetut liivatteet mehuun. Kaada liivateseos hieman jäähtyneenä täytteen joukkoon samalla hyvin sekoittaen. Levitä täyte piparipohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia.
Vaihe 3
Liota kiillettä varten liivatteita noin 10 minuuttia kylmässä vedessä. Kiehauta vesi kattilassa. Liuota hyvin puristetut liivatteet veteen. Kaada liivateseos ohuena nauhana glögitiivisteen joukkoon samalla sekoittaen. Anna seoksen jäähtyä hetken aikaa. Lusikoi mehuseosta puoliksi hyytyneen kakun päälle erittäin varovasti, jotta juustotäyte ei sekoitu. Hyydytä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mielellään yön yli. Koristele glögijuustokakku kanelitangoilla.
Huom! Käytä kiilteeseen glögitiivistettä, ei glögijuomaa. Tällöin kiilteen väri ja maku ovat vahvemmat.



Ensimmäinen joululahjakin tuli paketoitua.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointi on luvallista, jopa suotavaa! :)