keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Joulumuyyjäisiä II

Kuten viime postauksessa kerroin, menneelle viikolle osuivat myös toiset joulumyyjäiset. Ne järjestettiin iki-ihanassa Stundarsin museokylässä, josta olenkin kirjoittanut aiemmin klik. Sinne menimme isovanhempien kanssa, meille on muodostunut jonkinlainen perinne käydä siellä markkinoiden aikaan nauttimassa tunnelman lisäksi herkullisista vastapaistetuista hillopossuista, jotka syödään takkatulen äärellä pienessä museotuvassa. Tytöt odottivat tämän herkun lisäksi taas pieniä leikkimökkejä ja vanhanajan keinuja ja liukumäkeä, joista riitti tälläkin kertaa paljon huvia. Minä poikkesin myös kirjapainomuseossa, jossa painettiin muun muassa käsin julisteita. En oikein tiennyt, olisiko niitä saanut mennä itsekin painamaan tai olisiko sellaisen voinut ostaa, yritin kyllä kysyä, mutta en harmikseni saanut asiaan vastausta. No, kotiin lähdimme lopulta kahden Sutelan myllyn jauhopussin kanssa, nyt on kaapissa kokojyvävehnäjauhoa, jota en ole ennen kokeillutkaan. Käsityöshoppailut jäivät siis tällä kertaa väliin, mutta joulutunnelma oli mitä parhain. Lopuksi alkoi vielä lumimyrsky ja ilma oli tulvillaan lumihiutaleita. Nyt tuo lumi on jo sulanut, toivottavasti sitä saadaan pian lisää.







6 kommenttia:

  1. Aivan ihania kuvia! Ja kyllä niin harmittaa, ettei taaskaan ehditty tuonne. Ensi vuonna kyllä merkkaan sen kalenteriin, enkä suvaitse mitään muutoksia sille päivälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin muuten pyytänyt teitä mukaan, mutta ajattelin, että teillä taisi olla yövieraita synttäreiden jälkeen. Mahtavuutta oli, kun saatiin vielä vähän luntakin, tosin lopuksi lumisade yltyi myrskyksi asti.

      Poista
  2. Kuulostaapa ihanalta, tunnelmalliselta ja pieneltä kylältä suorastaan. Jospa joskus pääsen paikan päälle sen näkemään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy laittaa mietintämyssyt päähän, jos saataisiin sovittua yhteinen kesätapaaminen ja käytäisiin vaikka tuolla Stundarsissa!

      Poista
  3. Jopas on tunnelmallista. Katselin kuvat läpi monen monta kertaa. Minä lähden lähipäivinä Kenkäveron kartanon joulua ihmettelmään. Näiden kuvien ja tunnelmien jälkeen odotan reissua entistä suuremmalla innolla :D

    Harmistus tuota lumien sulamista. Toivon sinne pikaista lumisadetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä tuli lisää lunta, mutta nyt ulkoa kuuluu harmittavasti vedenropinaa...
      Toivottavasti pääsit Kenkäverolle tunnelmoimaan!

      Poista

Kommentointi on luvallista, jopa suotavaa! :)