perjantai 16. elokuuta 2013

Viimeisten lomapäivien viettoa







Monessa blogissa on ollut jo aavistus syksyä. Minä olen sinnitellyt kesässä, koska olen vielä (viimeistä päivää tänään) kesälomalla ja olen halunnut nauttia auringosta ja vihreydestä vielä hetken, kun täällä päin maata on ollut aika viileä ja epävakainen sää koko kesän. Tykkään syksystä, mutta kuulaan, kirpeän ja värikkään syksyn jälkeen tulevat pimeä, kylmä ja loska eivät innosta ollenkaan.

Viimeisiä lomapäiviä vietin tyttöjen kanssa mökillä ja vaikka kävin vielä uimassakin, niin pientä syksyn tuntua oli jo ilmassa ja syksyn satoa poimittavissa puutarhassa ja metsässä. Iltauinnin jälkeen pistettiin takkaan tuli, sillä sisällä oli jo vähän viileää ja sytytettiinpä jo kynttiläkin tunnelmaa tuomaan. Äitini kanssa kävin sienestämässä, saatiin kantarelleja korillinen, mutta toisena päivän sienien sijaan löydettiinkin meheviä vadelmapensaita, eikä aikaakaan, kun koria koristivat punaiset marjat. Olen harmitellut, kun en ole oikein ehtinyt/lasten kanssa päässyt mustikkaan, mutta nyt on ainakin itse poimittuja vadelmia pakkasessa. Marjojen poiminta metsän hiljaisuudessa, avomeren aaltojen kohina taustalla, oli rentouttavaa ja ajatukset lepäsivät. Oli ehkä hyvä nollaus, jotta jaksaa taas arjen hulinoita.


Tänään esikoinen aloitti kielikylvyn ja se tiesi uutta päiväkotia ja sitä, että he eivät enää ole pikkusiskon kanssa samassa ryhmässä. Siskolle on haettu samasta päiväkodista paikkaa, mutta täällä taitavat nuo hoitopaikat olla tiukassa. Huh, olen kyllä kipuillut tuota asiaa ja kyllä vaan aamulla oli itkettävää, kun pikkusiskokin sanoi, ettei halua hoitopaikkaan ilman isoasiskoa. Päivän mittaan pähkäilin, että mitenkähän se isosisko siellä päiväkodissa pärjää, niin pikkusisko sanoi topakasti, että: Pärjää se! Eiköhän pikkusiskokin pärjää, hän saa kuitenkin mennä tuttuun paikkaan maanantaina. Uskon myös, että päiväkodissa pystytään tarjoamaan enemmän ikätasoista puuhaa ja askartelua 5-vuotiaalle kuin aikaisemmassa ryhmäperhepäiväkodissa, jossa oli ryhmässä paljon pieniäkin.




3 kommenttia:

  1. Minulta meinaa jäädä puolet postauksista lukematta, kun täällä käy sellainen vilske, mutta en valita! Pitää vaan kiristää lukutahtia. Puolan reissu kuulosti hienolta, siellä olisi varmaan paljon näkemistä.

    Nuo vatut on niin harvinaisen hienoja, että en edes muista milloin olisin nähnyt noin isoja ja mehukkaita. Tosin vattujen poimiminen on minusta kaikkein ärsyttävintä, koska ne kasvavat yleensä aina metsän keskellä jossain kuumalla ja paarmoja pörisevällä hakkuuaukealla. Noh, olisiko tässä keräämättömyydessä ja löytämättömyydessä joku syy ja seuraus -tyyppinen idea sitten takana. :D

    Sieniä olisi sen sijaan kiva kerätä, mutta kun en osaa oikein mitään niistä tehdä ja mies ei hirveästi sienistä perusta, niin hukkaan menisi nekin vähät saaliit.

    Onnea matkaan kielikylpyläiselle ja pikkusiskolle päiväkotiin. Kumpparikuva on ihana!

    VastaaPoista
  2. Tämä blogin pitäminen näin on jotenkin helpompaa minulle kuin pitkien päiväkirjamaisten postausten kirjoittaminen. Mulla aina kynnys kasvaa kirjoittaa, jos on mennyt paljon aikaa ja pitäisi kerrata tapahtumia pitkältä ajalta. Tällaiset "pikku väläykset" ovat helpompia.

    Multa tuhoutui jo ainakin pussillinen vattuja, kun pakastimen ovi oli mennyt huonosti kiinni ja sulattanut osan pakasteista. :( Mulla on ollut vattujen keräämisestä sama mielikuva, mutta nämä vatut olivat heinikkoisella paikalla, hakkuualueen metsäisellä reunalla, johon ei aurinko suoraan porottanut. Vattuihin oli helppo päästä käsiksi, ei ollut paarman paarmaa, aurinko paistoi sopivasti ja tuulenvire pyyhki kasvoja välillä. Oli oikein leppoisaa, joten korikin täyttyi melkein huomaamatta.

    Meidän sienikoreissa on useimmiten vain kantarelleja, muutamia tatteja ja ehkä haperoita yksi kaksi lajia ja siinä se. Sienistä saa hyvän kastikkeen vaikka hirvipihveille tai sitten kermaisen täytteen ohukaisille, eli aika peruskäyttöä meilläkin.

    Ässät kiittävät toivotuksista! :)

    VastaaPoista
  3. Miltäs työelämä on loman jälkeen maistunut? Oliko takkuinen aloitus?

    Aivan sama täällä. Värikkään syksyn jälkeen alkaa se ikävin osuus, jota jatkuu lumen tuloon saakka. Viime syksynä se oli erityisen raskasta aikaa, kun aina tuntui satavan vettä. Toivottavasti tänä vuonna on kivuttomampaa :)

    Olipa kaunista kuvausta viimeisiltä lomapäiviltä. Takka olisi kyllä mainio tunnelmanluoja. Aaltojen kohinasta nyt puhumattakaan.

    Hieno saalis. Kerimäellä keräsin jonkin verran vadelmia. Olin vain pettynyt, kun aivan kauniissa marjoissa asusteli yllätyksenä matoja. Taisin heittää lähestulkoon puolet marjoista maahan. Harmitti melkoisesti.

    Hyvää viikonloppua :)

    VastaaPoista

Kommentointi on luvallista, jopa suotavaa! :)