maanantai 27. huhtikuuta 2015

Mijas Pueblo, Andalusia, Espanja 11.-18.4.2015














Miehen sisko täytti pyöreitä ja vuokrasi ison huvilan lähisuvulle ja muutamalle ystävälle. Meitä oli reissussa lähes parikymmentä. Lensimme Malagaan ja jatkoimme siitä ohi Fuengirolan. Asuimme vuoren rinteessä, lähellä Mijasin kylää. Aamulla heräsimme kukkojen kiekumiseen ja illalla istuttiin terassilla kynttilöiden valossa punaviinilasillisten kanssa kaskaisen sirittäessä ja kaupungin valojen tuikkiessa alhaalla laaksossa.

Teimme yhdessä illallisia, grillasimme patiolla ja juttelimme, nauroimme ja nautimme sopivasta lämmöstä ja läheisten seurasta. Matkaan mahtui myös piipahduksia lähikaupunkeihin, rannalle simpukoita keräämään, eläintarhaan, juhlaillallinen rantaravintolassa ja piipahdus perinteikkääseen panimoravintolaan. Yksi ilta illastimme hyvin kansanomaisessa ravintolassa, jossa katsoimme jalkapalloa ja hurrasimme Barcan maaleille.

Miehen kanssa kipusimme aamulenkillä ylös Mijaksen kylään ja ihailimme kapeita kujia, appelsiinipuita ja vuorinäkymiä. Vaikka meitä oli monta, oli omakin rauha, kiitos ison huoneemme, johon kuului oma kylpy- ja pukeutumishuone. Nyt haaveilen samanlaisesta meidän taloon.;)

Oih, olipa loma, loma, josta jäi kivat muistot ja seurasi kamala matkakuume.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Tuulikaapin remppasuunnitelmia

Sisustusinspiraatio iski eilen ja tilasin siltä istumalta Ellokselta -40%:n alennuksella Ferm Livingin Grid-tapettia.

Kuva lainattu Elloksen sivuilta.
Ajattelin tapetoida sillä tuulikaapin seinän. Tuulikaappia on jonkin verran remontoitu muuton yhteydessä. Mies teki sinne kaapin Kirenan peiliovista ja kaapin sisälle ostettiin hyllyt Ikeasta. Myös lattia uusittiin laminaatilla, joka muistuttaa erehdyttävästi kivilaattaa. Kuvasta saa ehkä jotain tolkkua. No ainakin siinä näkyy likainen peili ja lasten kenkiä rakastava kissa ;).




Nyt olisi tarkoitus tapetoida peilikaapin vastakkainen seinä.

Seinälle on tarkoitus laittaa naulakoiksi nämä koulun (?)vanhat naulakot, jotka Kirsikka minulle löysi.

Nyt vaan odotellaan tapetin saapumista ja valmistaudutaan vappuun.


Sima on jo pullotettu. Jos ei itse halua ryhtyä munkkien leivontaan, niin yksi varteenotettava vaihtoehto on pakastemunkit, jotka voi tuunailla makunsa mukaan esimerkiksi suklaakuorruutteella ja nonparelleilla. Nämä ovat esikoisen koristelemat Minecraft-munkit.

Sateista sunnuntain jatkoa!

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Synttärijuhlintaa


Viikonloppuna vietimme sukulaisten kesken esikoisen ja miehen synttäreitä. Olin käynyt hakemassa yhden värikkään kimpun kahvipöydän koristeeksi ja ihana ystäväni toi samasta kukkakaupasta lähes tulkoon samanlaisen kimpun. Hän niin tietää, mistä väreistä ja kukista tykkään. Lisäksi äiti ja anoppi muistivat minua kauniilla kukkasilla.

Tarjolla oli perinteisiä kakkuja vähän uudella twistillä. Eli mutakakkua, jonka hunnutin seuraavalla kuorrutteella:

2 dl kuohukermaa
1 rasia (n. 175g) maustamatonta tuorejuustoa
puolikkaan sitruunan mehu
2 dl tomusokeria
vaniljasokeria maun mukaan

Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Lisää joukkoon huoneenlämmössä notkistunut tuorejuusto, tomusokeri, vaniljasokeri ja sitruunan mehu. Sekoita.

Ohjeen nappasin ystäväni blogista. Lisäksi koristelin kakun Tigerin pienillä vaahtokarkeilla. Tuli vähän tyttömäinen kakku, vaikka juhlakalut olivatkinpoikia/miehiä. Mutta ei se haitannut.


Lisäksi tein porkkanakakkua suolaisella kinuskikastikkeella.

Ja toki meillä oli suolaistakin tarjottavaa kuten itse tehtyä guacamolea Hesarin reseptillä. Nam! Ja broileri-pastasalaattia, jota olen tehnyt ensimmäisen kerran kymmenen vuotta sitten mieheni valmistujaisiin. Mutta resepti toimii edelleen.

Seuraavaksi ohjelmassa olisi sitten siman tekoa. Mukavaa viikkoa!

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Lamppuja, kasseja ja kukkia


Lamppuhulluus iski taas. Oli pakko kotiuttaa tämä seinävalaisin kahdeksalla eurolla. Samalla kirpparireissulla ostin myös olkikassin, vaikka muutama viikko sitten ostin jo yhden olkikassin erään liikkeen loppuunmyynnistä. Nyt löytyi Tine K:n olkikassi vitosella. Se käy hyvin säilytyskorina, mutta toki siitä tuli kiva kesäinen fiilis. Näen jo silmissäni aaltoilevan meren, tunnen jalkapohjissani lämpimän hiekan ja kuulen lokkien kirkunan. Korikassiin saan pakata pyyhkeen, raikasta juomaa, hyvän pokkarin ja aurinkorasvaa. Ja eikun kassi olalle ja rannalle.




Kesäinen tai oikeastaan keväinen fiilis ja lupaus tulevasta kesästä tuli myös näistä lumikelloista, jotka kurkkivat äitini kukkapenkistä. Omalta pihalta löysin krookuksen alkuja.




Se on kuulkaa kevät nyt, ihanaa.

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Meidän pääsiäisemme


Olipa odotettu pääsiäinen, sillä vapaita edelsi 11 työpäivän putki. Pääsiäinen keskittyi yhdessäoloon ja remontti unohdettiin hetkeksi. Pääsiäinen on yksi lempijuhlistani, täynnä valoisuutta ja toiveikkuutta. Levähdystä kevättalven uurastuksesta ja aikaa olla läheisten kanssa, kattaa kauniisti ja ostaa kukkia kotiin.

Perjantaina mies kokkasi juhlaruokaa ja kutsuimme Katjuskan perheen ja vanhempamme syömään. Saaristolaislimppua, savulohitahnaa, parsaa, hollandaisekastiketta ja kinkkua, katajalastuista ja viskistä arominsa saanutta savustettua hirvenpaistia, babypinaattia, fetajuustoa sekä grillattuja bataattikiekkoja ja jälkkäriksi aprikoosipiirakkaa. (Piirakan reseptin nappasin Kotila-blogista.)

Sunnuntaina retki lintutornille ja nuotiolla nautitut eväät, muuttolintuja ja pitkospuita. Aurinkoa ja sulavaa lunta. Kiireettömiä herkkuaamiaisia. Tänään hyvä kirja ja kahvia, pieniä kotihommia, jotta arki voi taas alkaa.

Toivottavasti myös sinulla oli mukava pääsiäinen!








lauantai 28. maaliskuuta 2015

Kipsimuna DIY

Tässäpä ihana ohje pääsiäiseen. Kipsimuna syntyy helposti. Tarvitset vain ilmapallon, jonka pohjalle laitat vähän vettä ennen kuin puhallat sinne ilmaa. Näin pallo pysyy paremmin pystyssä. Lisäksi tarvitset kipsisidettä. Sitä saa ainakin apteekista tai askartelutarvikeliikkeestä. Itse vahvistin palloa vielä kipsijauheella, jonka myös ostin Sinooperista.

Kädet kannattaa suojata muovihanskoilla, sillä kipsi kuivattaa käsiä. Suojaa myös pöytä vaikkapa jätesäkillä. Leikkaa valmiiksi kipsisiteestä sopivan kokoisia suikaleita, joita aletaan sitten kiertää pallon ympärille. Voit kastella kipsisiteen palaset vesikulhossa ja sitten vain taputtelet ne pallon pinnalle. Mitä enemmän palasia laitat, sen paksumpi pallosta tulee. Lisäksi palloa voi vahvistaa kipsijauheesta ja vedestä tehdyllä seoksella.

Palloa ei ole tarpeen "kipsata" ihan ylös asti, niin kuin minä tein. Kun kipsi on kuivunut, puhkaise pallo ja valmista tuli.


maanantai 23. maaliskuuta 2015

Narsisseista se lähtee





Pyhitin lauantain kodin siivoamiseen, sillä esikoinen tuli kipeäksi ja muut suunnitelmat peruuntuivat. Olipa mukavaa saada puhdas koti. Totesin, ettei meillä oli hankittu mitään pääsiäistä ajatellen ja fiilistely on syytä aloittaa, ettei koko juhla mene liian nopsaan ohi. Pyysin kauppareissulla ollutta miestä tuomaan Tete-ruukkunarsisseja. Laitoin niille ruukut, silitin liinan pöytään ja lisäsin kynttilöitä, heti syntyi juhlavampi ilme ja keväisempi fiilis kotiin. Helppoa ja vaivatonta.

Tämän ja monen muun mukavan blogin löytää Facebookin puolelta Tre-Blogeista, kiva kiva juttu olla mukana, vaikka itse täällä Pohjanmaalla asustankin, mutta onneksi Katjuska vaikuttaa sielläpäin. Itsekin tuli Tampereella sen verran monta vuotta asuttua, että on kiva pitää sinne suuntaan yhteyksiä. Ja mukava, että muutama uusi lukijakin on löytänyt paikalle blogiimme, joten tervetuloa teille!