tiistai 21. huhtikuuta 2015

Synttärijuhlintaa


Viikonloppuna vietimme sukulaisten kesken esikoisen ja miehen synttäreitä. Olin käynyt hakemassa yhden värikkään kimpun kahvipöydän koristeeksi ja ihana ystäväni toi samasta kukkakaupasta lähes tulkoon samanlaisen kimpun. Hän niin tietää, mistä väreistä ja kukista tykkään. Lisäksi äiti ja anoppi muistivat minua kauniilla kukkasilla.

Tarjolla oli perinteisiä kakkuja vähän uudella twistillä. Eli mutakakkua, jonka hunnutin seuraavalla kuorrutteella:

2 dl kuohukermaa
1 rasia (n. 175g) maustamatonta tuorejuustoa
puolikkaan sitruunan mehu
2 dl tomusokeria
vaniljasokeria maun mukaan

Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Lisää joukkoon huoneenlämmössä notkistunut tuorejuusto, tomusokeri, vaniljasokeri ja sitruunan mehu. Sekoita.

Ohjeen nappasin ystäväni blogista. Lisäksi koristelin kakun Tigerin pienillä vaahtokarkeilla. Tuli vähän tyttömäinen kakku, vaikka juhlakalut olivatkinpoikia/miehiä. Mutta ei se haitannut.


Lisäksi tein porkkanakakkua suolaisella kinuskikastikkeella.

Ja toki meillä oli suolaistakin tarjottavaa kuten itse tehtyä guacamolea Hesarin reseptillä. Nam! Ja broileri-pastasalaattia, jota olen tehnyt ensimmäisen kerran kymmenen vuotta sitten mieheni valmistujaisiin. Mutta resepti toimii edelleen.

Seuraavaksi ohjelmassa olisi sitten siman tekoa. Mukavaa viikkoa!

12 kommenttia:

  1. Vau - mikä pöytäliina :) Ja herkut :) minä olin vähän laiskana ja ostin tytölle (hänen ehdoton herkku) omenahyvekakun - ja onhan se maistuvaa :) sitten tein raakakakun niille jotka jauhoja välttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole koskaan tehnyt raakakakkua. Kun olen ajatellut, että siinäpä vasta on kova tekeminen. Onko näin ;) ?

      Poista
  2. Minulla oli jo nälkä ja nyt on vielä enempi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä kuvia on kyllä vähän tylsä katsoa nälkäisenä, jos kaapissa ei satu olemaan mitään kivaa..

      Poista
  3. Hyvä kun maistui mutakakku. :) Ja voi vitsit mitä muita herkkuja teillä on ollut. Nams.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ollut täysin sama mutakakkuohje, paitsi että mun ohjeessa ei käytetty lainkaan leivinjauhetta! Tuo päällys oli kiva lisä.

      Poista
  4. Onpa suloista syntymäpäivämeininkiä. Porkkanakakku sai kuolaamaan. Voisiko ihanampaa enää olla? Näistä ideoista on aivan pakko lainata jotain vapuksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos sait inspiraatiota. Porkkanakakku toimii kyllä aina. Ja pastasalaatti sopii myös piknikille. Toivottavasti säät sallisivat vappupiknikin.

      Poista
  5. Väriä elämään kukilla!!
    Ihanat juhlat ja herkut!
    Lähetän ripauksen mimosan tuoksua täältä Mantelilaaksosta!

    VastaaPoista

Kommentointi on luvallista, jopa suotavaa! :)