maanantai 27. huhtikuuta 2015

Mijas Pueblo, Andalusia, Espanja 11.-18.4.2015














Miehen sisko täytti pyöreitä ja vuokrasi ison huvilan lähisuvulle ja muutamalle ystävälle. Meitä oli reissussa lähes parikymmentä. Lensimme Malagaan ja jatkoimme siitä ohi Fuengirolan. Asuimme vuoren rinteessä, lähellä Mijasin kylää. Aamulla heräsimme kukkojen kiekumiseen ja illalla istuttiin terassilla kynttilöiden valossa punaviinilasillisten kanssa kaskaisen sirittäessä ja kaupungin valojen tuikkiessa alhaalla laaksossa.

Teimme yhdessä illallisia, grillasimme patiolla ja juttelimme, nauroimme ja nautimme sopivasta lämmöstä ja läheisten seurasta. Matkaan mahtui myös piipahduksia lähikaupunkeihin, rannalle simpukoita keräämään, eläintarhaan, juhlaillallinen rantaravintolassa ja piipahdus perinteikkääseen panimoravintolaan. Yksi ilta illastimme hyvin kansanomaisessa ravintolassa, jossa katsoimme jalkapalloa ja hurrasimme Barcan maaleille.

Miehen kanssa kipusimme aamulenkillä ylös Mijaksen kylään ja ihailimme kapeita kujia, appelsiinipuita ja vuorinäkymiä. Vaikka meitä oli monta, oli omakin rauha, kiitos ison huoneemme, johon kuului oma kylpy- ja pukeutumishuone. Nyt haaveilen samanlaisesta meidän taloon.;)

Oih, olipa loma, loma, josta jäi kivat muistot ja seurasi kamala matkakuume.

4 kommenttia:

  1. Niin nautin kuvistasi. Minun poikani on asunut Fuengirolassa - siitä on jo aikaa ja nyt hän asuu Chilen Valparaisossa. Nyt tuntuu ihanalta tarjota hänelle ja chileläiselle tyttöystävälleen Suomen kesä - onneksi tulevat vasta kesäkuussa - nimittäin nytkin luvattiin vapuksi lunta ja se voi olla vähän liikaa :D

    VastaaPoista
  2. Oi, kuinka mukavia valokuvia olet ottanut. Näitä minä olinkin vähän jo odotellut :D Kaikki kuulosti hyvältä, on ollut varmasti ihana reissu. Meidän matkasuunnitelmat taitavat peruuntua. On liian monta liikkuvaa osaa. Noh, ehkä sitten joskus myöhemmin. Syksyllä vaikka...

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia ja varmasti samotein tunnelmakin. Täällä on matkakuumetta pukannut ja taas tuli matka mieleen :)

    VastaaPoista
  4. Kiva oli seurata teidän matkaa kuvien muodossa. Varmasti mukava loikkaus arjesta lomalle, tähän aikaan vuodesta varsinkin.

    VastaaPoista

Kommentointi on luvallista, jopa suotavaa! :)