Seitsenvuotias ja synttärisuunnitelmia

Esikoiseni täytti tällä viikolla seitsemän vuotta, jo seitsemän. Mihin tämä aika menee?
Seitsemän vuotta on eräänlainen virstanpylväs, alkaahan syksyllä koulu ja on aika päästää lapsi laajentamaan elinpiiriään ja harjoittelemaan enemmän myös itse pärjäämistä.
Muistan miten tuo käärö kannettiin kotiin sairaalasta ja valtava vastuuntunne tuntui vähän pelottavaltakin. Kun lähdin ensimmäisen kerran vauvan syntymän jälkeen muutamaksi tunniksi shoppailemaan, niin yhtäkkiä kesken shoppailun mietin, että tässä sitä nyt ollaan ostoksilla tavalliseen tapaan, vaikka mikään ei ole kuin ennen, vaan minusta on tullut äiti. Onneksi muutokseen sujahti suht kivuttomasti ja meistä kasvoi esikoisen kanssa vauvavuoden aikana hyvä tiimi, mutta tasapuolisuuden nimissä on mainittava, että meillä on suosittu isää monessakin asiassa. Nyt näyttää siltä, että äiti ymmärtää isää paremmin, toki samaan aikaan tuntuu myös siltä, että meillä asuu esiteini, ovet saattavat paukkua ja kiukku tulla siitä, kun vanhemmat ovat ihan tyhmiä. Pikkusiskon kanssa nuo ovat mainio parivaljakko, toki kiistoja syntyy, mutta isosisko osaa myös olla hoivaava ja huoltapitävä, kun taas pikkusisko osoittaa avoimesti, miten kiintynyt hän siskoonsa on ja vaatii päiväkotiin vietäessä haleja ja pusuja siskolta, mistä taas 7-vuotiaan pitää kavereiden edessä olla jo vähän vaivaantunut. Mutta kyllä me vanhemmatkin vielä pääsääntöisesti saadaan halailla ja syliinkin tuo joskus kapsahtaa tankkaamaan läheisyyttä hoitopäivän jälkeen.

Ensi lauantaina sitten juhlitaan kaverisynttäreitä. Ne vietetään koulun liikuntasalissa, siellä riittää tilaa purkaa energiaa ja käyttää ääntä. Onneksi minullakin on lomaa, että saa järjestellä juhlia rauhassa tai ainakin sen verran, mitä rempalta jää aikaa. Jatketaan viime vuoden synttäreiden linjalla, tarjoilussa luvassa ainakin suklaataikinapalloja, popcornia ja cupcakeja, joissa on jotain teemaan liittyvää koristeena.

Mukavaa lomaa niille, joilla loma on ja rentoa viikonloppua kaikille!

Kirsikka

Syötyjä sanoja

Kiitos Mannaryynille Pesäpuu-blogiin, kerrankin meidänkin blogi sai haasteen. ;) Sannan blogistahan tämä on lähtöisin. Tässäpä muutama juttu, jossa sanat on tullut syötyä ja puheet peruttua.

* Retrohuumasta kasarikuumeeseen
- Teininä ihastuin 70-luvun tyyliin, leveälahkeisiin housuihin ja retroon. Vanhempi siskoni oli jo silloin sitä mieltä, ettei tyyli iske, sillä hän muisti ne ajat nuoruudestaan niin hyvin. Sama minulle tuli mieleen, kun farkkujen lahkeet muuttuivat pilleiksi, kuviot geometrisiksi ja lähestyttiin kasaria. Vaan kuinka kävi, pillifarkut ovat lempparini ja kirppiksiltäkin lähtee kasarijuttuja matkaan.

*Omista sängyistä tuplaleveään sänkyyn
- Minä sanoin perhepedille ei, koska en uskaltanut nukkua vauvan vieressä, olin varuillani tai nukuin samassa asennossa hievahtamatta ja heräsin niska jumissa. Vuodet kuitenkin tuntuvat vierivän hurjaa vauhtia ja lapset kasvavat nopeasti, siksi nyt, kun vanhempien syli ja läheisyys vielä kelpaa, otan heidät mielellään kainaloon nukkumaan silloin tällöin. Vaikka kuopus pyöriikin ja makaa joskus poikittain, on suloista herätä kun pieni käsi silittää poskea. Nyt meillä on normisänkyä leveämpi sänky, jossa jopa koko perhe nukkuu joskus yhdessä.

*Kotiseutuinhosta paluumuuttajiksi
- Yläasteikäisenä haikailin Tampereelle, jossa siskoni opiskeli. Lukioikäisenä unelmoin poispääsystä tunkkaisesta ja tylsästä pikkukaupungista ja kirjoitusten jälkeen hain Tampereelle opiskelemaan ja sinne myös pääsin. Vaan aika kului ja perhe kasvoi, samoin kuin haave omasta talosta ja siitä, että ollaan lähempänä edes toisen vanhempia ja mökkiä. No, tässä sitä ollaan onnellisina, olenpahan vielä saanut savolaisen miehenikin pohjalaiseksi ja paljasjalkaiset tamperelaiset (kuten Aamulehden Moro-liitteessä kaupunkiin syntyneitä uusia asukkaita kutsutaan) tyttöni tänne kaksikieliseen kaupunkiin.

* Kiristys, uhkailu, lahjonta
- Tämän tietävät luultavasti kaikki vanhemmat ja lapsia joskus hoitaneet... Rauhallisia keskusteluita, perusteluita, ei äänenkorotusta, vaan asioiden sopimista ja sitä, että annetaan lapselle mahdollisuus tehdä itse valintoja versus kiireiset aamut, pinnankiristyminen ja se, että äitikin on vaan ihminen, joskus tunteet kuumenevat, mutta asiat sovitaan eikä perusturvallisuuden tunnetta uhata ja avuksi otetaan kiristys, uhkailu ja lahjonta. Siinä se.


Haastan mukaan seuraavat blogit:
Oi mutsi mutsi -blogin, jonka blogikoulutuksessa eilen olin :)
Vuodenaikatalo
Jotain sinistä
Osuuskaupan arkea
Väripläntti

Kuvassa esikoisen tussitaitelua ja ädin kuvankäsittelyä.

Mustavalkoista

 

 

Palmusunnuntain päivällisistä tuli kivat, tyypillinen sunnuntai-iltapäivän hienoinen apatia vaihtui mukavaan hetkeen hyvän ruoan ja seuran merkeissä, aurinkokin paisteli, vaikka aamusta olikin satanut. Kattaus oli tällä kertaa yksinkertainen ja vähävärinen, sillä kokeilin pöytään uudehkoa kirppislöytöä, ruudullista liinaa. Tykkään siitä tosi paljon ja täytyy myöntää, että mustavalkoinen yhdistelmä yksinkertaisesti toimii. Tuo liina on tämän hetken suosikkilöytöjäni, eikä sillä ollut hintaakaan kuin euron verran. Mukaan yhdistelin vesilaseiksi Kaj Frankin puristelasit, joita minulla on tasan neljä kappaletta. Täytyisi metsästää näitä lisää. Pääsiäisen väriä toivat keltaiset Kivi-tuikut ja tunnelmaa pajunkissat. Pääsiäspyhinä käytän kyllä enemmän väriä, tänään hain tulppaanikimpun ja helmililjoja tai narsisseja tekisi myös mieli hankkia.

Muuten tämä viikko on ollut vähän epämukava. Kuopuksella on korvatulehdus ja maanantaina saimme istua tuntitolkulla terveyskeskuksessa. Lisäksi on tämä työn ja perheen yhteensovittaminen, olen ollut kotona potilaan kanssa, mutta samalla tehnyt töitä ja potenut huonoa omaa tuntoa siitä, että tyttö on istunut television edessä niin paljon. Toisaalta tekemättömät työtkin painoivat mieltä ja osa niistä oli DL-aikataulujen vuoksi vaan saatava ajoissa valmiiksi. Huomenna vielä töihin ja sitten aion omistautua pääsiäisen ajaksi mukaville asioille ja unohtaa työkiireet hetkeksi. 

Toivottavasti mahdollisimman moni teistä saa tehdä saman!

Keltainen talo kaupungissa

Olemme etsineet omaa asuntoa 2,5 vuotta. Haaveena on ollut vanha puutalo, mutta matkan varrella olemme harkinneet vähän kaikkea: rivitaloa, paritaloa, kerrostaloasuntoa keskustassa, uutta omakotitaloa ja kasariversiota, on haettu tonttia ja katseltu talopaketteja. Ollaan ravattu näytöissä, tehty tarjous vasta sitten, kun ollaan arveltu että suurin kiinnostus muilla ostajilla on mennyt ohi ja on tarjottu heti näytössä ja menty yli pyydetyn. Muutaman kerran olen uskaltautunut näkemään meidät uudessa kodissa, talvi-iltoina takkatulen ääressä, olen sisustanut kuistia ja sovitellut mielessäni huonekaluja uuteen olohuoneeseen ja miettinyt huonejakoa ja haaveillut omassa puutarhassa vietetyistä piknikeistä omenapuiden alla, mutta sitten on aina tullut se välittäjän soitto ja joku muu on napannut asunnon, jonka piti olla meidän.

Loppuvuodesta päätin, että nyt antaa asioiden mennä omalla painollaan, yritetään, mutta ei liikaa ja luotetaan siihen, että meidän koti odottaa jossain ja sen aika tulee kyllä. Ennen talvilomaa kävimme keskustan tuntumassa sijaitsevassa vanhassa 1950-luvun talossa, otin siitä kuviakin, mutta en viitsinyt julkaista niitä täällä, kun en tiennyt, onko toisten asuntojen kuvaaminen ja niiden kuvien julkaiseminen hyvän tavan mukaista, vaikka näytöistä olikin kysymys. No, nyt uskallan niitä laittaa tänne, onhan kyse meidän kodista!

Homma eteni hitaasti ja varovaisesti, koko ajan oli rauhallinen olo ja ihastus taloon kasvoi pikkuhiljaa. Ja perjantaina, kauniina kevätpäivänä saatiin avaimet ja meistä tuli keltaisen talon uusi omistajaperhe. Katsoin aarrekarttaa varten talteen leikattuja kuvia kotona ja huomasin, että niissä oli muun muassa samanlainen keittiö kuin tuolla on ja yhden lipastokuvan takana oli kukikasta tapettia, sitäkin meillä nyt on. Nyt tuntuu siltä, että tämän vuoksi yksikään niistä aiemmista kaupoista ei onnistunut, sillä juuri tämän talo odotti meitä.

Työtä on tiedossa, varmasti hikeä vuodatetaan ja kärsivällisyyttä koetellaan, mutta nyt ollaan matkalla kohti unelmaa ja saadaan vihdoin konkreettisesti tehdä töitä sen eteen, valita materiaaleja, tapetteja, värejä ja tyyliä ja rakentaa yhtä sun toista melkein alusta asti, sillä talo on alkuperäisessä kunnossa.

Tästä uutisesta johtui pieni bloggaustauko, oli kaikenlaista järjestettävää käytännön asioiden kannalta, että tähän päästiin. Mutta kyllä maistui kuohuviini hyvältä ihan vaan kertakäyttölaseista nautittuna perjantaina, kun kävimme esittelemässä talon vanhemmilleni. Aurinko paistoi puutarhaan ja ilmassa oli annos kevättä ja uuden alkua.