lauantai 21. helmikuuta 2015
Seitsenvuotias ja synttärisuunnitelmia
Esikoiseni täytti tällä viikolla seitsemän vuotta, jo seitsemän. Mihin tämä aika menee?
Seitsemän vuotta on eräänlainen virstanpylväs, alkaahan syksyllä koulu ja on aika päästää lapsi laajentamaan elinpiiriään ja harjoittelemaan enemmän myös itse pärjäämistä.
Muistan miten tuo käärö kannettiin kotiin sairaalasta ja valtava vastuuntunne tuntui vähän pelottavaltakin. Kun lähdin ensimmäisen kerran vauvan syntymän jälkeen muutamaksi tunniksi shoppailemaan, niin yhtäkkiä kesken shoppailun mietin, että tässä sitä nyt ollaan ostoksilla tavalliseen tapaan, vaikka mikään ei ole kuin ennen, vaan minusta on tullut äiti. Onneksi muutokseen sujahti suht kivuttomasti ja meistä kasvoi esikoisen kanssa vauvavuoden aikana hyvä tiimi, mutta tasapuolisuuden nimissä on mainittava, että meillä on suosittu isää monessakin asiassa. Nyt näyttää siltä, että äiti ymmärtää isää paremmin, toki samaan aikaan tuntuu myös siltä, että meillä asuu esiteini, ovet saattavat paukkua ja kiukku tulla siitä, kun vanhemmat ovat ihan tyhmiä. Pikkusiskon kanssa nuo ovat mainio parivaljakko, toki kiistoja syntyy, mutta isosisko osaa myös olla hoivaava ja huoltapitävä, kun taas pikkusisko osoittaa avoimesti, miten kiintynyt hän siskoonsa on ja vaatii päiväkotiin vietäessä haleja ja pusuja siskolta, mistä taas 7-vuotiaan pitää kavereiden edessä olla jo vähän vaivaantunut. Mutta kyllä me vanhemmatkin vielä pääsääntöisesti saadaan halailla ja syliinkin tuo joskus kapsahtaa tankkaamaan läheisyyttä hoitopäivän jälkeen.
Ensi lauantaina sitten juhlitaan kaverisynttäreitä. Ne vietetään koulun liikuntasalissa, siellä riittää tilaa purkaa energiaa ja käyttää ääntä. Onneksi minullakin on lomaa, että saa järjestellä juhlia rauhassa tai ainakin sen verran, mitä rempalta jää aikaa. Jatketaan viime vuoden synttäreiden linjalla, tarjoilussa luvassa ainakin suklaataikinapalloja, popcornia ja cupcakeja, joissa on jotain teemaan liittyvää koristeena.
Mukavaa lomaa niille, joilla loma on ja rentoa viikonloppua kaikille!
Kirsikka
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Meilläkin seitsemän wee ja kuulostaa kovin tutulle. Hyvä idea tuo koulun jumppasali. Kivoja juhlia!
VastaaPoistaJuhlat on tulevana lauantaina, joten nyt alkaa järkkäily, kun pitää miettiä tarjoilun järjestämistä tuonne tilaan ja tietty viedä mukana kaikki astiat jne.
PoistaOn nuo seitsemänvuotiaat vähän tuollaisia isojapieniä, joskus kelpaa apu ja syli ja toisinaan todetaan, että osaan ja pärjään kyllä itsekin. :)
Onnea 7-vuotiaalle <3 Minun esikoinen täyttää 30 v- nyt tuli hetkeksi tosi vanha olo ;)
VastaaPoistaIkä on vaan luku ja minä en kovin nuorena lapsia ole saanut, joten ei tarvitse tuntua vanhalta! :)
PoistaOi, näyttääpä herkulliselta :) Onnea 7-vuotiaalle :)
VastaaPoistaKiitos! Nuo taikinapallot saa mies tehdä, kuten viimekin vuonna. Minä kehittelen sitten cupcaket ja muut herkut.
PoistaKaunis ja herkkä tuo valokuva tyttärestäsi. Muutenkin suloisia juhlatunnelmia kuvissa. Suuresti onnea 7-vuotialle :D
VastaaPoistaKiitos, kiitos! Muistat ehkä ne postaukset, joita kirjoittelin odotusaikana ja ennen synnärille lähtöä ja nyt ollaan jo tässä! Hurjaa, vai mitä? ;)
PoistaSelailin blogiasi ja jäin :) Ihania juttuja ja kuvia. Tervetuloa vierailemaan Villa Muruseen! t. Kaisa
VastaaPoistaNiin, ja onnea kauniille 7-vuotiaalle!
Voi kiitos ja kiva, kun tulit lukijaksi. Kurkin jo blogiisi, mutta tulen paremmalla ajalla uudestaan, kivalta näytti sielläkin!
PoistaOnnea tyttärelle. Kaunis kuva ja niin kauniit ripset.
VastaaPoistaKiitos! Tykkään kyllä tästä kuvasta itsekin, tuli jotenkin luonteva ja tytön itsensä oloinen.
PoistaMuistelin juurikin niitä tunnelmia vauva-arjesta ja muusta, kun katselin tuota kuvaa :D
VastaaPoista