lauantai 8. elokuuta 2015

Lomatunnelmia











Olen tyytyväinen, sää on suosinut tätä kesälomalaista. Sadepäivät ovat osuneet sellaiseen aikaan, jolloin on ollut aika siivota tai pestä pyykkiä. Tänä kesänä kysyttiin lapsilta, mitkä ovat näiden toiveet loman suhteen, toinen halusi laivalle ja toinen Muumimaailmaan. Nämä kohtuulliset toiveet toteutettiin kahdella eri reissulla ja samalla nähtiin kavereita, vietettiin isosiskon tasavuosisynttäreitä ja kaupunkilomailtiin. Laivalla lähdettiin yhdeksi yöksi Tallinnaan, syötiin viehättävissä ravintoloissa, kuten F-Hooneessa, käytiin kylpylässä ja tallusteltiin vanhassa kaupungissa. Muumimaailma-reissulla yövyimme Turussa ja Porissa, ja Muumimaailman vastapainoksi käytiin sitten maksuttomissa kohteissa, kuten Turun Kuralan Kylämäellä ihastelemassa kotieläimiä ja vanhojen maalaistalojen sisustusta, joissa oli paljon 50-luvun esineistöä. Matka jatkui Poriin Rauman kautta, kuljeskeltiin Vanhassa Raumassa ihastelemassa puutaloja ja kapeita katuja. Porissa nautittiin Pelle Hermannin puiston ja Kirjurinluodon tunnelmasta. Kotimatkalla poikettiin vielä Yyterissä piknikillä ja lopuksi vielä tunnelmoimassa Kristiinankaupungissa, puutalojen lumoa oli sielläkin.

Reissut olivat ihania, mutta oli ihana palata kotiin. Loma on ollut täynnä pieniä, iloisia hetkiä. Kesän kaunetta kukkivissa puutarhoissa, niityillä ja merenrannalla. Onnea siitä, ettei herätyskello ole määrännyt aamujen tahtia, laiskoja aamiaisia, puuhakkaita päiviä. Ihanuutta kuljeskella kevyissä kesämekoissa ja ballerinoissa, mansikkakakkujen maistuvuutta ja vähän liikaa jäätelöä. Nyt on hyvä keskittyä pian alkavaan arkeen, joka tuo tullessaan esikoisen kouluunmenon, kuopuksen kielikylvyn aloittamisen ja ahkeraa talo- ja kuntoremonttia. Remontti seisoi hetken aikaa, rakennusmestarin loman yms vuoksi, mutta nyt on taas tartuttu toimeen. Onneksi ensi viikolla on vielä vähän lomaa jäljellä, silloin suunnistan kuopuksen kanssa saareen mustikkaan ja sienijahtiin.

Aurinkoa elokuun päiviin!

17 kommenttia:

  1. Nimenomaan Aurinkoa :) sitä on viime päivinä saatu ja kyllä on tuntunut hyvältä. Tosin alkaa työt maanantaina. Mukavaa lomaa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka en helteiden ylin ystävä ole, niin nyt kyllä haluan tankata lämpöä ja aurinkoa, kun sää kerrankin suosii.
      Tsemppiä töihin!

      Poista
  2. Kuulostaa kyllä tosi onnistuneelta lomalta. Ja näyttää myös, ihania tuokiokuvia! Nauti viimeisistä lomapäivistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vielä muutama päivä aikaa lomailla, toivottavasti pääsen mustikkametsään, siellä mieli lepää. :)

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  3. Ihania kesäkuvia ja tosi kivoilta kuulostavat teidän kesälomareissut! Musta on kiva palata jo arkeenkin, tykkään vaihteeksi siitäkin, että lapsilla on joku rytmi, jota minun ei tarvitse ylläpitää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuo rytmi, meillä on lapsilla välillä mennyt ihan liiaksi television katseluksi tai puhelimella pelaamiseksi. Mutta mitä oon tuttavaperheitä seurannu, niin sama ilmiö on tuttu muuallakin...

      Poista
  4. Ihana kuulla ja kuvia nähdä välillä blokinkin puolella. On kyllä han tosi mukavan oloinen loma teillä. Täällä vietetään Loman viimeistä päivää aika haikeissakin tunnelmissa. Voi kuinka mielellään tätä vielä jatkaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän aktivoitua taas syksyn tullen täälläkin, insta on vaan niin helppo ja nopea, että sitä tulee käytettyä enemmän. Ja sama, tässä viimeisessä lomaviikossa on jo haikeutta loman lopusta, tosin päätin pe mennä töihin yhteen tapahtumaan ja su on töitä ravintolapäivän merkeissä, joten vähän pehmeää laskua. :)

      Poista
  5. Tuo ensimmäisen kuvan tähtiputki, siitä saattoi tulla yksi lempikukistani tänä kesänä, nytkin siitä on yksi oksa maljakossa. Ja vihdoin on omalla pihalla kukkivia salkoruusujakin, niitä kun olen aina muiden pihoilla ihastellut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan hankkia tähtiputkea sitten joskus omaankin pihaan, kunhan saadaan maalämpökaivo porattua ja tasotettua maakasoja salaojituksen jäljiltä. Tuo on varmasti kaunis maljakossakin.

      Poista
  6. On tunnelmaa, niin kaunista ja herkkää. Kaikki näytti ja kuulosti hyvältä. Onneksi sinulla on vielä himpun verran lomaa jäljellä ja pääsette marjaan sekä sieneen. Tuntuu nyt kyllä siltä, että meidänkin päästä maalle sieniä ja marjoja jahtaamaan. Pitänee soitella anopille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lomareissut meni kyllä hyvin, vaikka ne olivat aika löyhästi suunniteltuja, niin kivoja paikkoja riitti ja aikataulut piti, ei tarvinnut hötkyillä, mutta ei pitkästyäkään.
      Mustikkametsässä saa kyllä marjojen lisäksi ihanaa ilmaisterapiaa ja hyvää oloa. <3

      Poista
  7. Voi Kirsikka ku Kurikas olisi tarjolla kirsikoita suoraa puista! Tänne siis? A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Kurikkahan! Kun palaan töihin, niin sovin S:n kanssa jonku sulle sopivan illan ja tullaan kylään. Mut ei vaan kirsikoiden vuoksi, vaikka kelpaa nekin... :D

      Poista
  8. Kauniita kuvia! Onneksi näyttäisi siltä, että aurinkoa ja lämpöä saadaan tankata vielä lisääkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja hyvä, jos sitä lämpöä nyt tulis vielä joksikin aikaa, niin olisi sitten hyvä ottaa vastaan sellainen kuulas ja kirpeä syksy. Ja kiitoksia viimeisestä! ��

      Poista

Kommentointi on luvallista, jopa suotavaa! :)