Taas on puuhattu talolla. Saatiin onneksi arvokasta talkooapua miehen siskonmieheltä ja tyttöjen serkkupojalta sekä vanhemmiltani. Katto on saatu kokonaan purettua ja kellari kaivettu ja tyhjennetty kivistä myös poisviedyn öljysäiliön alta. Eilisen ladoin katolta heiteltyjä lautoja kasaan, keräsin kattohuovan palasia ja taittelin kasaan kattopeltejä. Välillä kävin hakemassa talkooporukalle thairuokaa ja kylläpä se maistui hyvältä urakoinnin lomassa. Lopuksi vielä siivottiin miehen kanssa yläkerrasta kaikki puusilppu ja muu roska. Katon virkaa toimittaa nyt pressu ja keskiviikkona toivottavasti saadaan uudet kattotuolit paikoilleen ja pian sepelit kellariin. Eilen oli niin väsy, että uni tuli jo yhdeksän jälkeen. Kun oli lunta, näki pihallakin paremmin työskennellä eikä pihamaa upottanut, nyt on taas tällainen rasittava vesikeli.
Koska tässä rempan keskellä ei ehdi niin paljon kotosalla fiilistellä joulua, niin se pitää tehdä arkisten asioiden ohella, kuten ruokailun. Siksipä on aika kaivaa jouluisemmat astiat esille, Teeman pilkulliset puurokulhot, Marimekon skoolin, Sorsakosken puurolusikat ja Kastehelmi-jälkiruokakulhot. Kirppikseltä aikoinaan löytynyt Nuutajärven kynttilälyhty sopii hyvin tähän kattaukseen. Mies on taas keittänyt kattilallisen riisipuuroa, joten ei muuta kuin iltapalaa nauttimaan ja aikaisin nukkumaan, flunssa tuntuu iskeneen minuunkin, viime viikolla sairasti esikoinen. Flunssasta ja vesisateesta huolimatta mukavaa alkuviikkoa!
Voi, siellä sataa vettä, täällä ainakin vielä toistaiseksi lumi maassa. Pikaista paranemista! ps. pöytä täynnä ihanuuksia :)
VastaaPoistaVielä jatkuu flunssa, onneksi iltaisin voi juoda lämmintä glögiä, se auttaa nuhaiseen oloon. :)
PoistaIhania astioita todella. Te ootte pistäny oikein huiskaten remontin kanssa :)
VastaaPoistaJoo, tuli vähän yllärinä mestarilta, että työvaiheet, joihin me olimme odottaneet työmiehiä jo pari viikkoa, tulivatkin sitten lyhyellä varoitusajalla toteutettaviksi ja sitä ennen piti vielä ehtiä purkaakin tuo puolikas katto. Luulimme ensin, että katto tehdään puolikas kerrallaan. No, toivottavasti meillä on pian uusi katto!
PoistaTeillä on tänään kattotuolipäivä. Toivottavasti kaikki sujahtaa sujuvasti :D
VastaaPoistaNyt vasta pistin merkille, että onpas tummanvihreä kiva väri. En ole osannut aiemmin sitä jouluväriksi mieltääkään, mutta tosiaan...
Meilläkin satelee vettä ja lumet hupenevat silmissä. Toivotaan, että kohta tapahtuu käänne talvisempaan suuntaan. Pikaista paranemista toivottelen!
Olin aika kauhusta kankeana, kun eilen talolla odotti huisi näky, kattoa eikä pressua ollut missään, pelkkää avointa tilaa yläkerrassa... Onneksi ei satanut.
PoistaTummanvihreää ei muuten tule juuri käytettyä, mutta juuri tuon punaisen kanssa se sopii ja vaikka tykkään hillityistäkin sävyistä, niin joulukattaukseen sopivat myös vahvat värit. Vähän väriä pimeään vuodenaikaan! :)