lauantai 23. elokuuta 2014

Ripaus syksyä ja lauantain löydöt



Viikko töitä, esikoisella eskaria ja kuopuksella uutta päiväkotia takana. Loman päätteeksi vietettiin päivä mökillä, minä lähdin äitini kanssa metsään poimimaan vadelmia ja mustikoita. Oli ihanaa olla metsän siimeksessä saaressa ja kuunnella ulkomereltä kantautuvia ääniä:  lintuja, veneitä, laivan puksutusta ja tuulta. Metsään paistoi aurinko lämpimästi, välillä tuulehti mukavasti. Mieli lepäsi ja koriinkin kertyi marjoja, ja neljä tuntia hurahti huomaamatta. Iltaa kohti huomasi, että kesä on väistymässä ja ilmassa on jo syksyn merkkejä. Lokkejakaan ei ollut enää niin paljon kuin viime kerralla. Haikeaa, kun kesä tuntuu niin nopeasti vaihtuneen koleampiin keleihin, vaikka syksyä on mukava tunnelmoida.
Ensimmäisen viikon jälkeen on aika naatti olo, muutamana iltana olin talolla remontoimassa töiden jälkeen, kolmantena tapasin ystävääni, joka lahjoitti minulle ihania huonekaluja uuteen taloon. Sain vanhempieni luota niille säilytyspaikan siksi kunnes uusi koti valmistuu. Minä sain yläkerran urakkani valmiiksi, kaikki sisäseinät on tyhjennetty kutterista ja jatkan kohti kellaria, jossa ollaan onneksi loppusuoralla maapohjan kaivamisen kanssa, sitten sinne saa tilata sepeliä ja laittaa eristeet ja valaa.
Tänään pidin vapaapäivän rempasta, kun sääkin näytti epävakaiselta. Kävin kauppareissun yhteydessä kirppiksellä ja valmistin päivällisen, ja kutsuttiin paljon remontissa auttaneet vanhempani syömään. Tein syksyn ekan omppupiirakan, jonka täytteeseen lisäsin päärynöitä. Mies grillasi kanaa ja possua, minä tein uunijuurekset. Tällä kertaa käytin punajuuria, palsternakkaa, valkosipulia, bataattia ja punaista paprikaa, lisäsin muutaman ruokalusikallisen oliiviöljyä, mustapippuria, sormisuolaa, tuoretta basilikaa ja timjamia sekä kuivattua rosmariinia ja hieman sitruuna-valkoviinietikkaa ja haudutin 40  minuuttia 200 asteessa.
Niin ne kirppislöydöt. Taas tuli ostettua retroa, vaikka sitä käytän enemmän maustamaan sisustusta kuin hallitsemaan sitä. Pallokankaasta (4€) haluaisin tehdä vaikka lattiatyynyn lastenhuoneeseen, Granit-merkkisen sydänkannun (3,5€) voisi laittaa tytöille värikynäpurkiksi. Kuusi Sorsakosken lusikkaa (1€) täydentää mukavasti aterinkokoelmaani. Kukkatelineessä (1€) oli sopivasti 50-luvun henkeä, ja aiemmin ostamani Arabian ruukku menee siihen passelisti.


10 kommenttia:

  1. Hyvät löydöt. Ostin myös samantapaisen kukkatelineen. Olen miettinyt alkaisinko keräämään myös näitä sorsakosken aterimia. Niitä tulee niin usein kirpparilla vastaan, paitsi tietenkin jos alan etsimään tarkoituksella, niin niitä ei sitten varmasti tule vastaan...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se minullakin meni noiden aterimien suhteen, ensin niitä näkyi vaikka ja missä, mutta kun keräily alkoi, niin niitä tuntui tulevan vastaan paljon harvemmin. Se tässä keräilyssä viehättää, että joka kerta kirppiksille mennessä on jotain etsittävää ja noita voi löytää jostain aterinkasoista, jotka päälle päin näyttävät siltä, ettei niissä ole mitään kiinnostavaa. Leikkelehaarukoita etsin yhä lisää.

      Poista
  2. Mahtava kukkateline, tuollaisen kun löytäisin itsekin. Itse olen koettanut vähentää liian retrojen hyödykkeiden ja turhuuksien ostelua, sillä niistä on tullut pieni yliannostus jo. Ja ilmeisesti talossa oleva ruskea on vaikuttanut liiaksi, sillä ruskea alkaa värinä jo vähän kauhistuttaa ( paitsi koirien värinä <3 )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ostan yleensä vain käyttöesineitä, tuo kannu saa paikan lastenhuoneesta, koska siellä on eniten retroa ja saa olla huvikumpumainen tunnelma. Ruskeata mulla on tosi vähän ja ruskea yhdistettynä valkoiseen on minusta ihan raikas, joten uskalsin tuon kankaan ostaa. Mutta nykyään kyllä moni retrojuttu jää kirppiksille, kun haluan pitää tasapainon sisustuksessa, että retro maustaa sopivasti.

      Poista
  3. Ihastuttavan tunnelmalliset luontokuvat kerrassaan!
    Kirppislöydöt mahtavia myös!
    Nauti elämästä! Ja pimenevistä syysilloista! Täällä vielä vain haave...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ja tervetuloa meidän blogiimme!
      Kurkkasin blogiisi ja ihailin Espanjan tunnelmia, tykkään maasta ja olen muutaman kuukauden opiskellut Barcelonassa espanjaa. Mutta vuosiin en ole siellä käynyt.

      Poista
  4. Mukavia tunnelmia maalailit sekä kuvin että sanoin. Metsässä on välillä mukavaa poiketa, itse pistäydyin siellä eilen, kun miehen sisko asuu aivan metsän tuntumassa.

    Mukavaa, että teit taas löytöjä kirpputorilta. Tuo kannu muistuttaa kannua, joka minulla aiemmin oli. Siinä tosin oli vain yksi suuri sydän koristeena, muistat sen varmaan. Kannu oli käyttämättä, joten luovuin siitä muuton yhteydessä pari vuotta sitten.

    Omppupiirakka jäi nyt pyörimään mieleeni, enkä pääse siitä yli millään. Maistuisi kyllä.


    Ps. Blogissani olisi haastetta tarjolla. Voit osallistua, jos ehdit/jaksat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan hämärästi muistaa kannusi. Tuo oli sen verran edullinen ja simppeli ilmeeltään, että se päätyi mukaani. Lastenhuoneeseen se on passeli. :)
      Jee, vihdoin saan haasteen, ne on kivoja, joten vastaan, kunhan ennätän!

      Poista
  5. Kirjoitat monesti niin ihanan mieltä rauhoittavasti <3 Jaksamista remppaloihin, välillä on hyvä tosiaan ottaa huiliakin. Itse en aina alussa muistanut, varsinkaan ensimmäisenä kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Metsä ja meri ovat paikkoja, joita tarvitsen jaksaakseni arjen haasteita. Siksi niistä on mukava kirjoittaakin.
      Meinaa unohtua tuo huiliminen, kun syksy tekee tuloaan ja pitäisi saada lämmitysjärjestelmä kuntoon. Lasten vuoksi yritän kuitenkin tehdä välillä muutakin kuin olla talolla, etteivät he ihan kyllästy koko taloon ja siellä oloon.

      Poista

Kommentointi on luvallista, jopa suotavaa! :)