(Nämä pihakuvat ovat Laihian Nuukuuren museosta) |
Ensimmäinen lomaviikko takana, kesästä on nautittu siskon perheen uudessa kodissa, rakkaan ystävän tasavuosia juhlien vanhan talon miljöössä ja miehen sukulaisten luona asuntomessuillen. Loman alkajaisiksi katsottiin kotikaupunkia vähän erilaisesta näkökulmasta käsin, isäni sai kunnostamansa veneen vesille, ja suoritimme koeajon. Saman sunnuntain aikana ehdimme myös kirppikselle, kesäteatteriin ja uimarannalle. Minä ja Katjuska ihan unohdimme, että on sunnuntai ja loma vasta alkamassa, päivä tuntui sisältävän niin paljon kaikenlaista kesäpuuhaa, että työasiat unohtuivat hetkessä ja sellainen normi sunnuntaiolo, johon sekoittuu ajatus alkavasta arjesta, loisti poissaolollaan. Pirkanmaallakin kierreltiin siskon kanssa kaksin kirppareilla ja lounastettiin entisessä kotikaupungissani ja syötiin jätskiä torilla. Näistä kirppiskierroksista minulle jäi käteen vain pilkullinen rannerengas ja vihreä huivi, mutta ei haittaa, tunnelma oli niin mukava. Talviturkki jäi vihdoin järveen. Siskon kanssa suunniteltiin molempien kotiin sisustusta ja ehdittiin pitkästä aikaa viettää yhdessä leffailtaa, tehtiin hyvää ruokaa (onneksi siskon puntari on vielä muuton jäljiltä hukassa...) ja kärsittiin vähän kesäflunssastakin, kaikki lapset olivat vuorollaan hetken kuumeessa ja siskokin vähän kipeä, mutta onneksi flunssa meni nopsaan ohi.
Tänä aikana on totisesti nollattu ajatukset arjesta ja mies saanut levätä rempasta, mutta huomenna pitäisi taas palata talon pariin. Asuntomessuillakin käytiin, kivoja juttuja ja kauniita taloja, mutta silti oma tapettitalomme tuntui juuri meille parhaalta talolta ja sen suunnittelu ihanalta, vaikka noin uutta ja kiiltävää ei saadakaan kuin mitä messutalot olivat. Tosin niistä puuttui lähes kokonaan sisustuksessa kerroksellisuus, kun suurin osa sisustusesineistä ja huonekaluista oli tietenkin uusia, eivätkä ne siten puhutelleet kuin uutta ja vanhaa yhdistävät sisustukset, vaikka jotain kivoja ideoita saatiinkin.
Ompas aivan ihania kuvia taas. Ihana täkki yläkuvassa kauniissa ympäristössä. Mukavaa lomaa :)
VastaaPoistaKiitos! Tuo täkki oli niin kesäisesti pistetty tuohon puunoksalle, teki mieli ottaa se kainaloon ja etsiä hyvä piknik-paikka.
PoistaMielestäni paras sisustus on juuri sekaisin vanhaa ja uutta...tuo vanha jalkalampunvarjosin ON hieni!
VastaaPoistaTuolla kummien kodissa on paljon aikaisempien sukupolvien aikaisia tavaroita, sali on jätetty entiseen asuunsa ja siellä on viehättävä tunnelma.
PoistaParas kuva ehdottomasti kelta-musta-valkea... Ihan kuin oisi minun mielikuvituksesta napannut!
VastaaPoistaTuo talo, josta kuva on napattu, oli lempparini. Moderni kivitalo, jonka sisustuksessa oli käytetty kierrätettyjä retrojuttuja.
PoistaIhania lomatunnelmia olet poiminut. Rypsipelto ja keltainen peitto veivät sydämeni juuri. Tuskin maltan odottaa omaa lomaani :D
VastaaPoistaKello on juuri nyt 03.33. Nyt pitänee painua peiton alle. Hyvää yötä!
Lisää lomatunnelmakuvia tulossa kunhan ehdin koneelle. Toivottavastl sullakin on paljon ihania hetkiä lomallasi!
PoistaIhania kuvia.
VastaaPoistaKiitos! :)
Poista♥aaah, mitä ihanuuksia!!!!
VastaaPoistaKiva, että pidit!
PoistaIhanalta kuulostaa teidän sisarus-fiilistelyt! Joo, kerroksellisuus on parasta sisustuksia katsellessa, sellaista on varmasti vaikea luoda tuollaisiin messukohteisiin. Kerroksellisuudessa on usein mukana sellaisia "epäsopivia" sisustusesineitä, joilla on tunnearvoa, mutta rikkovat liialliset selkeyttä.
VastaaPoistaAsuntomessuilla iski vähän puutuneisuus, kun kiersi kerralla niin monta kohdetta. Nyt tuntuu, että siellä voisi käydä uudestaan ja keskittyä esimerkiksi ruokapöytiin ja tuoleihin, kun uuteen kotiin tarvitaan isompi pöytä. Jos ei nimittäin löydy sopivaa vanhaa, niin ruokapöytä voisi olla meillä se uusi huonekalu.
PoistaJa joo, kun on juuri samanikäinen sisko ja samanlaiset elämänvaiheet menossa, niin menee aika lailla yksiin nämä mieltymykset ja vapaa-ajanvietto tavat. :)
Minusta on hienoa, että uusi koti ja sen tyyli tuntuu parhaimmalta - niinhän sen pitäisikin olla! Olisi kiva, jos järjestettäisiin kierrätysteemaisia avoimia koteja, jos ei nyt messujen verran niin edes yhden päivän ajaksi. Tykkään ehkä juuri siksi näistä esimerkiksi Uudenkaupungin tapahtumista, joissa pääsee tutustumaan vanhempiin koteihin.
VastaaPoista