sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Viikonloppuillallinen

Pitkästä aikaa tehtiin oikein kolmen ruokalajin menu, kun saatiin ystäväpariskunta kylälle.

Alkuruoaksi valitsin tomaatti-paprikakeiton, vaikka nyt ei ehkä paras tomaattiaika olekaan. Ohje on Jamie Oliverilta. Hieman työläs valmistaa, mutta maku kyllä palkitsee vaivan.

Tomaatti-paprikakeitto basilika-oliivitahnan kera

Ainekset:

  • 6 annosta
  • 15 kypsää luumutomaattia
  • 3 keskikokoista punaista paprikaa
  • 7 rkl neitsytoliiviöljyä
  • 1 rkl tuoretta punaista chiliä hienonnettuna (poista ensin
  • siemenet)
  • suolaa ja vastajauhettua mustapippuria
  • 1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
  • 2 rkl punaviinietikkaa (tai maun mukaan)
  • 5 1/2 dl kana- tai kasvislientä
  • 2 runsasta kourallista tuoreita basilikanlehtiä
  1. Valmistus:

    Kalttaa tomaatit: tee niiden pintaan viiltoja ja kasta ne hetkeksi
    kiehuvaan veteen. Vedä kuori irti, poista siemenet ja paloittele malto
    kuutioiksi. Grillaa paprikat kokonaisina (saat niihin sopivan makeuden
    paahtamalla ne tummanpuhuviksi), anna niiden jäähtyä hetken
    kannellisessa kulhossa/muovipussissa, vedä kuoret irti ja hienonna malto hyvin.
    Kuumenna paksupohjaisessa kasarissa 2 rkl neitsytoliiviöljyä, lisää
    kasariin hienonnetut paprikat ja chili, mausta ripauksella suolaa ja
    pehmitä aineksia hitaasti noin 5 minuuttia. Lisää joukkoon hienonnettu
    valkosipuli ja freesaa vielä 2 minuuttia. Kumoa sitten kasariin
    tomaattikuutiot, mausta keitto punaviinietikalla ja ripauksella suolaa
    ja hauduta vielä 10 minuuttia, jolloin maut sulautuvat toisiinsa ja
    keitto kiehuu hieman kokoon.
    Kaada kasariin kana- tai kasvisliemi ja hauduta vielä 15 minuuttia.
    Mausta suolalla ja pippurilla.
    Hiero basilika ja ripaus suolaa morttelissa tahnaksi (tai jauha
    tehosekoittimessa). Sekoita joukkoon loput oliiviöljystä ja pari tippaa
    punaviinietikkaa. Lusikoi runsaasti basilikatahnaa keiton pinnalle.
Pääruokana tarjoilimme naudan pintamarinoitua paahtopaistia (a'la Pirkka), punaviinikastiketta ja uunijuureksia.

 Timjamilla maustetut uunijuurekset

Ainekset:

  • 1 kg erilaisia juureksia (esim. punajuuria, palsternakkaa, porkkanaa)
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 3 rkl hunajaa
  • 8 timjaminoksaa
  • suolaa
  • pippuria

Valmistus:

Kuori juurekset ja leikkaa ne reiluiksi paloiksi. Laita punajuuret veteen ja kiehauta niitä viitisen minuuttia. Valuta ne lävikössä. Pyöräytä kaikki juurekset oliiviöljyssä ja hunajassa ja laita ne uuninkestävään astiaan, mausta suolalla ja pippurilla, viimeistele timjaminoksilla. Anna paistua190-asteisessa uunissa n. 40 minuuttia, kunnes juurekset saavat kauniin värin.

Jälkkäriksi juotiin kahvit ja nautittiin tervajäätelöä, nam!


Pöytää saivat koristaa keltaiset leinikit ja vettä juotiin uusimmista kirppislöydöistäni eli Erkkitapio Siiroisen Riihimäen lasille suunnittelemista Jesper-laseista. Laseja koristaa ameebamainen kuvio. Tuo keltainen (?) väri on kuin tehty kevään odotukseen.



4 kommenttia:

  1. Hei kuulostaa tosi hyvältä, nam! :)

    VastaaPoista
  2. Postauksen nähdessäni kuvittelin, että tämä on peräisin Kirsikan näppäimistöltä. On teissä niin paljon samaa, mutta eihän se olekaan mikään ihme. Meillä on aineksia jääkaapissa tuollaisiin juureksiin. Taidetaan kokata niitä tänään paistin seuraksi. Kiitos vinkistä :D

    VastaaPoista
  3. Hauska kuulla Mannaryyni, että tapamme kirjoittaa on samanlainen Kirsikan kanssa. Ja tosiaan eihän se mikään ihme ole, vaikka luonteissamme on kyllä eroja. Kokeilitko uunijuureksia? Ja Sini, keiton maku vain paranee vanhetessaan :). Eli tosi hyvää eväsruokaa.

    VastaaPoista
  4. Kokeiltiin kyllä, hyviä tuli. Pitää tehdä ehdottomasti useammin :)

    VastaaPoista

Kommentointi on luvallista, jopa suotavaa! :)