sunnuntai 4. lokakuuta 2015

R O D O S 18.9.-25.9.2015

Tänä vuonna matkustimme jatkamaan kesää Rodokselle Kolymbiaan. Edellisestä kerrasta kyseisellä saarella olikin vierähtänyt jo kymmenen vuotta. Silloin olimme matkassa kaksin miehen kanssa, sillä lapsia ei meillä vielä silloin ollut. Nyt matkustimme koko perheen voimin ja olipa meillä ystäväperhekin mukana reissuseurana.

Matkan alku oli myrskyisä ihan kirjaimellisestikin. Kotoa menivät sähköt ja kadut olivat täynnä kaatuneita puita. Lisäksi lakon takia oli hieman epävarmuutta siitä, pääseekö kone lähtemään. Välillä oli puhetta myös siitä, että kone täytyisi tankata välilaskulla ulkomailla. Mutta onneksi kone lähti ajoissa eikä välitankkailuja tarvittu.

Majoituimme Mikri Poli Rhodes -hotelliin, jossa oli oma vesipuisto. Se oli lasten mielestä ihan huippu ja kyllä perheen miestenkin nähtiin liukuvan mäkiä alas.



Ruoka oli niin hyvää. Koska olin edelliset neljä viikkoa yrittänyt opetella terveellisempiä elintapoja, koitin vaikka lomalla oltiinkiin, syödä paljon kasviksia. Ja se oli helppoa. Tarjolla oli tuoreita vihanneksia, maukkaita salaatteja ja raikkaita hedelmiä. Tokikaan en pystynyt täysin kieltäytymään jälkkäriherkuista enkä paikallisesta oluesta.


Hotellin edestä lähti paikallisbusseja suuntaan jos toiseenkin. Niinpä kävimme Tsambikan rannalla, joka oli hienohiekkainen ranta. Hotellin ranta kun oli pikkukiviranta, jossa uimakengät olivat tarpeen tai ainakin helpottivat kovasti veteen menoa. Tsambikan rannalta olisi voinut lähteä kipuamaan ylös vuoren huipulla sijaitsevaan luostariin. Lapset eivät ajatuksesta ihastuneet, mutta miesväki kävi lenkillä luostarilla. Maisemat olivat päätähuimaavat.




Myös Rodoksen kaupunkiin huristelimme bussilla ja siellä päivä kului lähinnä vanhan kaupungin kujia kierrellessä sekä kuppiloissa ja kahviloissa istuskellessa. Löysimme saman ravintolan, jossa kymmenen vuotta sitten kävimme. Jopa lapset jaksoivat hyvin tätä kaupunkikiertelyä. Esikoinen sai harjoitella englantia, jonka opiskelu alkoi tänä syksynä. Uskon, että reissu lisäsi pojan opiskelumotivaatiota entisestään.



Kahvila Todo Bien
Kolmas reissu tehtiin Lindokseen, jossa lapset pääsivät aasikyydillä kukkulan huipulle. Lindoksen tunnetuin nähtävyys on antiikin aikainen akropolis eli linnavuori, jonka juurella Lindoksen kylä sijaitsee.


Kaiken kaikkiaan oli oikein onnistunut reissu, vaikka muutamana päivänä sää oli hieman epävakainen. Lomassa sisältyi sopivasti nähtävyyksiä, mutta vietimme myös rentoja allaspäiviä. Hotellilla järjestettiin myös tasokkaita jumppia ja kävimme muutaman kerran niissä ystäväni kanssa. Hotellilta oli myös lyhyt kävelymatka Kolymbian kylään, jossa saatiin tehtyä tuliaisostokset. Löytyipä sieltä myös Benettonin tehtaanmyymälä.

Eikä tietenkään voi unohtaa ihania kissoja.


Onkos moni teistä lähdössä syyslomalla reissuun?






2 kommenttia:

  1. Toivottavasti nyt on ladattu hyvin jaksamista ja valoa syksyyn :)

    VastaaPoista
  2. Ihania maisemia ja tulipa sellainen olo, että joskus pitäisi "iän ikuisten" kaupunkilomien sijaan lähteä Kreikan saarille!

    VastaaPoista

Kommentointi on luvallista, jopa suotavaa! :)