sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Katsaus jouluun




Takana on ihana, lämmin ja tunnelmallinen joulu. Olimme onnekkaita, kukaan meistä ei sairastunut vatsatautiin. Vietimme joulua meillä ja saimme vieraiksemme sukulaisia ja ystäviä kuten Kirsikan perheen. Herkuttelimme mm. itsetehdyllä saaristolaisleivällä ja kylmäsavulohitahnalla, lohicarpaciolla, bataatti- ja punajuuri-aurajuustolaatikoilla, kinkulla, jouluisella suklaakakulla ja erilaisilla kekseillä, unohtamatta punaviiniä ja konvehteja. Sininen Aalto-vaasi, josta en värin puolesta ole enää hetkeen niin välittänyt, sopikin oikein kivasti Kuusikossa-pöytäliinan kanssa.

Alkuun nautimme Winter Seccoa, jossa oli mukavasti glögin makua.
Kuva lainattu Alkon sivuilta.

Lapset nauttivat serkkujensa seurasta ja me aikuiset aikatauluttomista päivistä. Joulun kruunasi aattona alkanut lumisade. Joulupukkikin vieraili ja toi kaikille mieluisia lahjoja.

Kodissamme tuoksuvat edelleen hyasintit ja joulukuusi. Niin ihania tuoksuja.



Huomenna alkaa taas arki, mutta onneksi kolmen työpäivän jälkeen koittaa uusi loma, joka jatkuu loppiaiseen saakka.

Mukavia vuoden viimeisiä päiviä. Voikaa hyvin.

10 kommenttia:

  1. Mukavalta näyttää ja kuulostaa. Tosiaan, tuo vaasi oli kaunis joulupöydässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Omista kaapeistaankin voi näemmä joskus tehdä löytöjä :).

      Poista
  2. Oikein hyvää loppuvuotta sinulle myös - kauniita ja tunnelmallisia kuvia. ELämä on ihan kiva juttu :)

    VastaaPoista
  3. Olipa paljon kaunista katseltavaa. Ruoatkin toivat kieltämättä veden kielelle. On se joulu vaan niin tunnelmallista ja ihanaa aikaa...

    Oikein hyvää vuodenvaihdetta toivotan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt täytyisi suunnitella kaikkea kivaa tällekin kuulle. Onneksi keli on sentään talvinen, joten eiköhän se arkikin ala taas huomenna rullata.

      Poista
  4. Kaunis kattaus. Mukavia lomapäiviä :)

    VastaaPoista
  5. Mahtava idea toi joulupallokranssi. Tossa vois just kestää väri-iloittelun PLUS mikä mahtava keino saada hyötykäyttöön kaikki ne joulupallot, joita ei voi kuuseen laittaa (syystä tai toisesta..) ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös! Meilläkin tosiaan ainoat joulupallot löytyivät tuosta kranssista.

      Poista

Kommentointi on luvallista, jopa suotavaa! :)