Viime viikolla ostin suurimman vaan en hintavimman kirppislöytöni. Kotiutin meille 50-lukulaisen, puisen ja aikoinaan puusepän verstaalla teetetyn keittiön. Meillähän on tapettitalossamme keittiössä 50-lukulainen tiskipöytä ja yläkaapit, mutta emme ole vielä päättäneet, millainen keittiöstä tarkalleen ottaen tulee, muuta kuin sen, että jotain vanhaa sinne jää.
Nämä kaunokaiset näin viikolla paikallisella FB-kirpulla, mutta ajattelin, ettei meillä ole varmasti paikkaa noille ja jos myyjä haluaa hinnaksi vaikka ja mitä, niin ei kannata lähteä edes tarjoamaan, kun vaan ärsyttää, kun keittiötä ei kuitenkaan saa. Lauantaiaamuna ilmoitus tuli uudelleen vastaan ja huomasin, että alkusumma oli tarjottu ja 1,5 h oli enää aikaa tarjota. Lähtöhinta ei ollut paha, ei ollenkaan, joten korotin sitä parillakympillä ja ajattelin, että sillä hinnalla riittää, kunhan edes osa kalusteita tulee käyttöön, vaikka sitten kodinhoitohuoneeseen.
Sitten aloin jännittää, mutta kylässä ollut Katjuska oli
viilipyttymäinen.
Kukaan muu ei tarjonnut enää, joten minä sain
keittiön, ja Katjuska totesi, että oli ollut varma siitä, että tuossa on meidän keittiö. Edellisaamuna
olin yrittänyt saada kasan Arabian Pomoda-purkkeja ostettua edulliseen hintaan, mutta
ei onnistanut, onneksi ei, sillä rahat menivät nyt parempaan käyttöön.
Ostotapahtuma oli mukava, juttelimme tunnin verran myyjien kanssa, joilla oli oma vanhan talon remppaprojekti meneillään. He eivät saaneet tätä mahtumaan kaavailtuun uuteen keittiöönsä ja myyjä oli iloinen, että pelastimme tämän aarteen. Talo sijaitsi lenkkipolkuni varrella ja sain kuulla alueen historiasta, olinkin joskus miettinyt yhden vanhan rakennuksen tarinaa siellä ja sain kuulla noiden myyjien omistavan myös sen.
ps. Pahoittelun kuvista, ovat tuollaisia räpsyjä, joita napsin, kun miehen kanssa kaksin (huh) raahattiin ne peräkärryistä miehen työpaikan varastoon odottamaan, kunnes putki- ja sähkömiehet ovat vierailleet talolla. Ekan kuvan lainasin myyjiltä.
Onnittelut hyvästä löydöstä! Säästitte sievoisen summan :)
VastaaPoistaKiitos! Ei tosiaan tuolla summalla yleensä kovin montaa kaappia saa. :)
PoistaVautsi hyvä löytö :) Kiva nähdä keittiön vaiheet.
VastaaPoistaItseäkin vielä vähän jännittää, mitä näille keksitään ja minne ne meillä asettuu.
PoistaIhan järjettömän hieno! Kyllä näkee että ennen on nämäkin asiat tehty sen verran huolella, että käyttöikä jatkuu omistajalta toiselle.
VastaaPoistaSepä, todellista kestävää kehitystä, ettei huonekalut ole kertakäyttökulttuuriin tehtyjä. Toki näitä pitää vähän laittaa, mutta periaatteessa nuo ovat aivan ehjiä ja käyttökelpoisia noinkin.
PoistaAina mahtavan hieno kaapisto!
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaKiitos, olen kyllä tyytyväinen, että tämä sittenkin kotiutui meille.
PoistaVoisin melkein pyörtyä tuon 120 euron edessä. Ne meidän löytämät oli 700 euroa, eikä todellakaan tässä kunnossa! Nyt oli kaikki tähdet kyllä todella kohdillaan, kun nämä saitte vanhaan kotiinne - ei sitä oikein voi uudeksikaan sanoa. Toivottavasti näistä teette keittiön, se olisi todella hienoa nähdä :)
VastaaPoistaOikeastaan hassua oli, etten yrittänyt näitä hampaat irveessä saada, vaan pohdin ja menin uudestaan myynti-ilmoitukseen muutaman kerran ja vähän haaveilin, mutta ajattelin, että hinta on kuitenkin liian korkea meille ja sitten onneksi palasin vielä kerran muutaman päivän päästä ilmoitukseen ja sitten tuli sellainen olo, että nämä on sittenkin mahdollista saada.
PoistaHieno löytö! :)
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaOhhoh. Onpa löydöllä tosiaan kokoa ja näköä. Olen niiiiin iloinen puolestasi :D
VastaaPoistaKiva, että tämä löytö saa näin mukavia kommentteja!
PoistaOooo, mä en kestä! Mikä onnentyttö!! <3
VastaaPoistaJoskus tosiaan tällainen onnenpotku sattuu kohdalle, kun vähiten odottaa!
PoistaHieno keittiö -aivan ihana.
VastaaPoistaNyt täytyy vain mittailla ja suunnitella, miten saadaan siitä meille keittiö. Nykyisiä standardimittoja kun ei tämä eikä meidän keittiö vastaa, eli täytyy ehkä vähän muokata.
PoistaOnneksi on nuo nettikirpparit, niistä tekee välillä aika loistavia löytöjä! Tosin kaikkea vaan ei voi kotiuttaa :D
VastaaPoistaKeittiö oli aika suuri kotiutettava, mutta toisaalta, helpompi jotenkin lähteä tätä varta vasten hakemaan jonkun kotoa kuin esim jotain lasten paitaa ja tai jotain muuta pientä, vaikka oon kyllä sitäkin tehnyt. ;)
PoistaEn voi kuin myhäillä kun asiat loksahtelevat kohdilleen (ikään kuin minulla olisi osaa ja arpaa onnistumisten kanssa, mutta jotenkin näin vaan kuuluu tapahtua). :D Onnea mahtavasta löydöstä, tuosta saa olla enemmän kuin iloinen!
VastaaPoistaVoi kun kirjoitit taas niin kivasti, tulipas hyvä mieli! :)
PoistaMenee yli ymmärryksen, toi on vaan niin niin, no hieno tietty!
VastaaPoistaAika sattuma sinänsä, että en edes ehtinyt etsimällä etsiä vanhoja keittiöitä, vaan just tämä sattui tulemaan myyntiin nyt, kun meillä vielä on suunnitelmat auki ja tilaa keittiölle. Moni ihasteli tätä myyjälle, mutta totesi, ettei just nyt ole aikeissa rempata keittiötä.
Poista