Näytetään tekstit, joissa on tunniste vanhat esineet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vanhat esineet. Näytä kaikki tekstit

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Arkipäivän esineitä ja kesää

Aina keittiössä.

Tuotemerkkejä (+lapsuusmuisto).

No nyt on kesä, vihdoin! Olen luvannut olla valittamatta, vaikka olisi miten kuuma ja tukahduttavaa. Viime viikonloppu oli ehkä tähänastisista kesän paras, kun oltiin isovanhempien ja siskon perheen kanssa mökillä. Päätettiin viettää uutta juhannusta isommalla porukalla ja paremmassa kelissä. Saatiin kattaa terassille, loikoilla laiturilla ja levittää huovat tulikuumalle hiekalle.  Lapset pyydystivät haaveilla pikkukaloja ja rakensivat rannalle kokonaisen kylän muovisille leikkieläimille. Talviturkkini ei silti vieläkään lähtenyt, aion odottaa vielä tämän työviikon vesien lämpenemistä ja sitten loman kunniaksi pulahtaa mereen ja kellua poutapilviä katsellen. Toivotaan siis, että helle hellii ja kesä jatkuu! Kuviin keräsin sellaisia arkipäivän esineitä, jotka ovat tuttuja lapsuudesta asti, eikä niihin juuri ole kiinnittänyt erityisempää huomiota ennen kuin oikein pysähtyy niitä tarkastelemaan.