sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Isänpäivän kiva kirppislöytö


Isänpäivän suunnitelmissa oli viemäriputkien asennusta talolla (mies) ja vanhempieni kanssa myöhemmin nautittu illallinen, eli arkea ja vähän juhlaa. Päätin lähteä lasten kanssa hakemaan juhlapöytään kukkia ja piipahtaa nopeasti myös kirppiksellä. Kannatti, löysin ihanan rottinkituolin kymmenellä eurolla ja virkatun, pyöreän maton kahdellatoista eurolla. Esikoinen oli ihastuksissaan molemmista löydöistä (usein äidin löydöt eivät oikein lapsia innosta) ja kysyi, saako sitten uudessa kodissa tuolin omaan huoneeseensa. 
Kukkakaupasta esikoinen halusi myös peikonlehden ja kuopukselle ostettiin syksyn ensimmäinen hyasintti. Viherkasveja meillä ei ole kuin äitienpäivälahjaksi saatu tomaatti, joka yhä jatkaa sisätiloissa kasvamistaan ;), joten toivottavasti tuo menestyisi vähän paremmin kuin aikaisemmat huonekasvini.
Minä tein uunikasvikset (oman valinnan mukaan kasviksia ja juureksia, muutama ruokalusikallinen öljyä, sormisuolaa, hunajaa ja tuoreyrttejä, kuten timjamia tai rosmariinia päälle ja uuniin 200 asteeseen 45-50 minuutiksi), mies hirven ulkofilettä ja äiti toi täytekakun.

Mukava päivä, toivottavasti teilläkin oli kiva viikonloppu!



14 kommenttia:

  1. Hyvät löydöt ja kaunis kattaus. Ihanan värikylläinen liina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liina on mun "syksyliina", jouluksi on valkoista ja punaista ja keväällä taas pastellivärejä.

      Poista
  2. Mä en edes tajunnut, että isänpäivänä vois olla kirppikset auki.. Kannatti kyllä kukkien hakureissulla poiketa myös kirppikselle, sillä ihanan rottinkituolin olet kyllä löytänyt! Meillä on kans päivä sujunut samoissa merkeissä eli herkullisesta ruoasta ja kakusta nauttien :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tarkistin Facebookista, mahtaako kirppis olla auki. Onneksi oli. :)

      Poista
  3. Onpa upea rottinkituoli! Onnea hyvistä löydöistä.

    VastaaPoista
  4. Mukavat löydöt! Kyllä tuollainen rottinkituoli voisi meillekin muuttaa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siskolle löydettiin tuolta aikaisemmin tuoli ja silloin aattelin, että en mä välttämättä tarvi. Mutta tuon kun näin ja hinnan, niin ei tarvinnut kauan miettiä. :)

      Poista
  5. Hienoja löytöjä ja tosiaan kaunis kattaus ja herkullista ruokaa. :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos ja kiva kun jätit kommenttia! :)

    VastaaPoista
  7. Tuo tuoli on sitten kiva. Itsekin olisin napannut, jos olisi minun kohdalleni sattunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö, vaikka olinkin ajatellut, että ei oo tilaa. Mutta kyllähän aina yhdelle edulliselle korituolille paikka löytyy... :D

      Poista

Kommentointi on luvallista, jopa suotavaa! :)