maanantai 10. helmikuuta 2014

Päiväni kotiäitinä

Meillä vietetään tänään toipilaspäivää. Kuopuksella oli eilen vatsatauti, mutta onneksi tuntuu olevan pikaista sorttia. En kuitenkaan vielä tänään uskaltanut toista hoitoon viedä, joten päivämme  on sujunut kotosalla.

Kokkailin meille lounaaksi keltaista broilerikeittoa. Se on ensimmäinen ruoka, jota tein tässä kodissa. Siksi teen sitä vähintään kerran vuodessa helmikuussa, sillä silloin on tähän asuntoon muuttopäivän vuosipäivä ;). Tänä vuonna vuosia tuli kahdeksan.

Jaan tämän ohjeen nyt teillekin:

Keltainen broilerikeitto

  • 450 g broilerin fileesuikaleita
  • 1 rkl öljyä
  • 1-2 tl currya
  • 1 tl yrttisuolaa/yrttimaustetta, jos suikaleet ovat valmiiksi marinoituja
  • noin 2 cm:n pala tuoretta inkivääriä
  • 1 l kanalientä
  • 4 perunaa
  • 200 g pakastemaissia
  • 4 dl kookosmaitoa
  • tuoretta korianteria

Kuori ja raasta inkivääri. Kuumenna öljy pannulla ja lisää curry ja inkivääriraaste joukkoon. Kääntele mausteita öljyssä pari minuuttia. Varo polttamasta mausteseosta. Lisää broilerinsuikaleet pannulle ja kypsennä noin kymmenen minuuttia. Kääntele niitä välillä. Lisää yrttisuola/-mauste. Kuori ja paloittele perunat. Laita perunat kypsymään kanaliemeen. Kun perunat ovat kypsyneet noin kymmenen minuuttia, lisää joukkoon kookosmaito ja maissit samoin kanasuikaleet. Kypsennä keittoa vielä noin viisi minuuttia. Lisää korianteri keittoon ennen tarjoilua.


Yhden asian suhteen olen vanhanaikainen, nimittäin keräilen ruokaohjeita ja liimaan ne vihkoihin. Reseptin oheen kirjoitan usein tilanteen, jossa sitä on tarjottu ensimmäisen kerran. Ruokaohjeita selatessa mieleen palautuu useita mukavia muistoja.


5 kommenttia:

  1. Ihana juttu nuo reseptivihkot! Mäkin just tein keittoa. Vähän sellaista pikaversiota: valmista bataattisosetta ja kookosmaitoa purkki ja vähän jotain mausteita ym. Sitten kanaa paistoin lisukkeeksi. Toivottavasti siellä voidaan paremmin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Normiarkeen ollaan palattu, onneksi :). Batattikeitto on myöskin hyvää. Huomasin, että kaupasta saa myös valmista maa-artisokkasosetta. Rakastan maa-artisokkakeittoa, mutta niiden kuorimisessa on kova homma. Mutta siinäpä ratkaisu.

      Poista
  2. Tykkään kans tuollasista kanakeitoista. Inkivääri ja kookos tuo hyvän lisän :) Paranemisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vatsatauti meni jo ohi ja toivottavasti ei tule meille muille. Kop, kop koputan puuta.

      Poista

Kommentointi on luvallista, jopa suotavaa! :)