lauantai 1. helmikuuta 2014

Luistelua ja lamppulöytö


Helmikuu on täällä! Helmikuu on minulle erityinen kuukausi, onhan se esikoisen syntymäkuu. Helmikuussa valon määrä on lisääntynyt, mennään kohti kevättä ja parhaillaan voi nauttia myös talvipuuhista; luistella, pulkkailla, hiihdellä jäällä ja käydä mökillä. Tammikuu oli tänä vuonna minusta erityisen mukava, ehkä juuri siksi, että saatiin loskan ja kuraisen joulusään tilalle lunta ja pakkasta. Esikoinen on tänä vuonna innostunut luistelusta, kun sai joulupukilta kypärän ja luistimet. Kuopukselle olen etsinyt luistimia käytettynä, kun luulen, että hänellä se on vielä enemmän sellaista kokeilua ja jos innostus ei vielä syty, niin ei harmita, jos luistimia ei paljon käytetä. Haastetta on ollut löytää tarpeeksi pienet luistimet. Tänään mietin, josko jättäisin kirppiskierroksen välistä, mutta sitten tuli sellainen olo, että jospa sitä kuitenkin tekisi löytöjä. Kannatti lähteä, viimeisessä kirppispöydössä odottivat pienet, lähes uudenveroiset luistimet ja sopivan edullisesti. Nyt ei enää tarvitse kuopuksen katsella kentänlaidalta siskon menoa. Tällä kertaa olin aika harkitseva ostosten suhteen, mutta esikoisen vaatehankinnoissa onnisti kerrankin, löysin hänelle valkoisen, kukallisen Polarn O. Pyretin pitkähihaisen, Marimekon Kurkistus-liivimekon ja Lindexin huippukuntoiset välikausihousut. Kaikki nämä vähän yli parillakympillä.



Viikolla piipahdin myös toisella kirppiksellä omaa pöytää laittelemassa ja tulihan siinä kierrettyä myös muiden pöytiä. Ajatus oli jo keväässä, sillä ostin muutamalla eurolla laukun, joka sopii kevätnahkatakkini ja ballerinojeni sävyyn. Aiemmin alesta löytyi Espritin lintukuvioinen huivi, nyt olen ihastunut tummansiniseen, vaikka aiemmin en ole siitä väristä niin välittänyt. Mielikorumerkkejäni ovat Snö of Sweden ja Edblad, vaikka aika usein käytän pelkistettyjä helmiä tai vaan huiveja, niin nyt päädyin vähän juhlavampaan Edbladin rannekoruun. Sisko sanoi, että kyllä aina pitää olla vähän bling-blingiä. :)


Toissa perjantaina tulin palaverista ja päätin piipahtaa kirppiksellä, jossa kovin harvoin käyn, koska  mitään kiinnostavaa ei juuri vastaan ole tullut ja muutenkin hinnat ovat tuntuneet korkeammilta kuin vakikirppisteni. Poikkeus vahvistaa kai säännön, sillä nyt palasin kotiin ostoksen kera. Pidän vanhoista puuhuonekaluista, mutta maustan sisustustyyliäni ripauksella retroa. Muovi ei sinänsä mielimateriaalini ole, mutta tätä lamppua en voinut vastustaa, joku noissa "sienivalaisimissa" kiehtoo. Jalka on metallia ja kupu siis muovia. Tosin siihen pitää vaihtaa johto, kun tuo on maadoittamaton. Kuvassa on myös yksi lempikirppislöydöistäni, vanha venäläinen puulaatikko, jossa on säilytetty armeijavarusteita. Se on opiskeluaikojeni ostos ja kulkenut mukanani muutosta muuttoon.





11 kommenttia:

  1. Voih, nythän siis tosiaan on isomman synttärikuukausi! Voi, miten tämä aika rientää.

    Aivan mahtavia kirpparilöytöjä! Mun pitää udella sulta noi lempikirpparit... Ja näköjään tuo vähän kalliimpikin, jos sieltäkin kuitenkin voi onnistaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti vielä sanoa, että ihana luistelukuva!

      Poista
    2. Kiitos! :)
      Tuo kyseinen kirppari on ylläri ylläri naapurikunnan puolella, sinne on itse asiassa avattu kaksikin kirpparia vierekkäin. Nyt ehdin käydä vain tuossa toisessa, pitäisi ehtiä joskus siihen uudempaankin, niin näkisi, millainen siitä on tullut. Olen käynyt siellä vaan kerran juuri sen avaamisen jälkeen.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Puulaatikko on ollut joskus eteisessä, kätevää, kun sitä on pystynyt käyttämään myös istuimena ja sisälle olen laittanut huiveja ja hanskoja.

      Poista
  3. Hienot kirpparilöydöt. Ja kivoja luistelukuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Saa nähdä, joko tänä viikonloppuna päästään testaamaan pienemmän kanssa luistimia.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Nyt täytyy vaan löytää tuolle lampulle sopiva paikka, niin ja se johto täytyisi vaihtaa vielä.

      Poista
  5. Tuo lamppu viehättää silmää. Kivoja löytöjä muutenkin. Taas kerran :D

    Viehättävä tuo ensimmäinen kuva. Vaikka siinä onkin hieman surullinen tunnelma, kun toinen kaipaa kipeästi jäälle. Onneksi hänelle löytyi omat luistimet. Joko niitä on päästy kokeilemaan?

    Kirppispöytä pitäisi varata minunkin. Olen muka odotellut hyvää ajankohtaa. Taitaa olla kuitenkin niin, että en vain saa aikaiseksi...

    VastaaPoista
  6. Keli lauhtui, eikä vieläkään olla päästy luistelemaan. No, onneksi saatiin tehtyä edes lumiukkoja.
    Kyllä meilläkin on aina tuo kirppispöydän varaaminen sellaistakin jahkaamista. Tammikuun lopuksi tuli sen verran edullinen pöytävuokra, että päätin lopettaa jahkailut ja sain varattua pöydän.

    VastaaPoista

Kommentointi on luvallista, jopa suotavaa! :)