Näytetään tekstit, joissa on tunniste sieni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sieni. Näytä kaikki tekstit

lauantai 6. syyskuuta 2014

Kirjavinkkaus kotipuutarhureille ja sienestäjille


Niinhän siinä kävi, että kunnon flunssa iski minuun ja kuntoilut jäivät ainakin hetkeksi. No toivottavasti eilen aloitettu antibioottikuuri tehoaisi pian. Poimin omasta pihasta luumuja ja kriikunoita ja nautiskelin niitä flunssan karkoittamiseksi. Kauniista kuvista nautin lukiessani P niin kuin Puutarha -kirjaa. Kerrankin saatoin hyvällä omatunnolla laiskotella sohvalla.

Viime viikonloppuna pääsin onneksi mökille ja sieneen. Ikinä ennen en ole löytänyt niin paljon ja niin puhtaita herkkutatteja. Metsässä oli muutenkin rauhoittavaa kuljeskella.



Sunnuntai-aamuna aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja meri oli tyyni ja usvainen. Tuntui siltä, että kesä oli tullut jättämään jäähyväisiä ja antamaan syksylle vuoron. Kaunista ja haikeaa.

Metsä-teemalla olen muutenkin mennyt tämän viikon. Kirjastosta lainasin mielenkiintoisen sienikirjan:


Eilen rankan työviikon jälkeen päätin palkita itseni ja kävin ostamassa kukkakaupasta huonekuusen ja siihen ruukun. Kuusi löysi paikan vanhempieni kunnostaman klaffilipaston päältä. Klaffilipasto kotiutui tänne meidän uuteen kotiin kesällä.

 Leppoisaa lauantain jatkoa!