tiistai 9. elokuuta 2016

Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, eli mitä kotikaupungistani löytyi



Niin se vain on, että kesä on jo elokuussa ja viimeistä lomaviikkoa viedään. Vaikka syksykin on kaunis vuodenaika ja uusien alkujen mahdollisuus, tuntuu haikealta, reissuille ei noin vaan lähdetäkään arjen keskeltä. Onneksi läheltäkin löytyy mahdollisuuksia ja mukavia paikkoja, joissa ladata akkuja vaikka muutaman tunnin verran. Mutta usein oman asuinpaikkakunnan tarjontaa pitää itsestäänselvyytenä ja lähtee mielummin vähän kauemmas.

Yhtenä kesäisenä arki-iltana kävi kuitenkin toisin. Osallistuin vaasalaisten bloggaajien kanssa ravintolalaiva Faroksella pidettyyn vloggaus- eli videokurssiin. Mietin, että mukava piipahtaa Faroksella, vaikka onhan se jo nähty, öö noin 13 vuotta sitten... Tuttu paikka, jonka olemassaolon tietää, mutta jonne ei vain ole tullut piipahdettua. Yllätys olikin aikamoinen, kun astuin sisään muutama vuosi sitten ison rempan läpikäyneeseen laivaan, jossa tummat pinnat olivat muisto vain. Pohjakerros oli sisustettu viihtyisäksi ruokailutilaksi ja ikkunoista avautui näkymä osittain vedenpinnan alapuolelle, meri oli siis hyvin läsnä.  Faroksella on terassitilaa niin kannella kuin laiturilla ja Kalarannan kuhinaa oli mukava tarkkailla kesäisessä kelissä. Ilta oli kuin pieni piipahdus jonnekin muualle, kun tutun ympäristön näki vähän toisesta vinkkelistä. Eikä ruokapuolikaan pettänyt, merelliseen tunnelmaan sopiva katkarapuleipä oli herkullinen. Paikasta saa myös lounasta, joten tiedän, mitä ehdottaa, kun seuraavaksi työporukan kanssa mietitään yhteiselle lounaalle menoa.

Faros kiehtoi minua myös historiallaan, kyseessä ei ole ravintolaksi rakennetusta "feikkilaivasta", vaan alus on palvellut aikoinaan majakkalaivana. Tätäkään en aiemmin tiennyt, joten kyllä, omasta lähiympäristöstäkin voi löytää uutta ja mukavaa, eikä aina tarvitse lähteä niin kutsutusti merta edemmäs kalaan. Suosittelen siis lähimatkailua ja katsomaan tuttuja paikkoja joskus ikään kuin turistin silmin.







10 kommenttia:

  1. Kivat kuvat :) haikeutta on kovasti blogeissa - niin se vain syksy saapuu ja toivotaan kauniita ja kuulaita ilmoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täällä on satanut pari päivää taukoamatta, joten kaunis ja kuulas syksy olisi kyllä toiveissa!

      Poista
  2. Niin totta tuo, mitä sanoit tuosta turisti-asenteesta! Havahduin tässä jokunen vuosi sitten siihen, miten kosketus omaan kotikaupunkiin ja sen tarjontaan jotenkin vain hiljalleen katosi sen jälkeen, kun jouduin töiden vuoksi vaihtamaan polkupyörän autoon. Ja tänä kesänä havahduin siihen, että miksi en juuri koskaan käy kotikaupungin kahviloissa, vaikka matkoilla pitää aina heti päästä jonnekin kivaan kahvilaan nautiskelemaan ja katselemaan elämää ympärillä. Nyt lomalla otin sitten ihan tavoitteekseni käydä kaikissa kotikaupungin kahviloissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta, että kotikaupungin kahvilat jää usein huomaamatta. Hyvä tavoite sinulla! :)

      Poista
  3. Tämä on niin totta, itse tein (taas) saman havainnon eilen kun nautimme huikean hyvät pitsat pienen naapuripitäjän rantaravintolassa. Ei oma pitäjä, mutta hyvin lähellä kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä! Sitä paitsi rantaravintola ja herkullinen pitsa kuulostaa oikein hyvältä yhdistelmältä! 😊

      Poista
  4. Apua, täällä pitkästä aikaa. Blogin puolella. Tarkoitus on käydä täällä nyt taas vähän tiheämmin :) Totta, läheltä saattaa löytää vaikka kuinka kauniita, mielenkiintoisia ja uusia paikkoja kun vain muistaa niissä käydä. Kauniit on kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva, kun kävit! Yritän itsekin palailla tänne, kun olis kaikkea kivaa postattavaa.

      Poista
  5. Tosi tunnelmallinen toi laiva! Ois kiva päästä kans jollekin videokurssille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kurssi oli pikalatsaus aiheeseen, mutta seuraavaksi pitäis varmaan ryhtyä kuvaamaan, koska tekemällä oppii tässäkin parhaiten! :) Tosin ajattelin enemmän kuvailla työjuttuja, kuin vlogata tänne.

      Poista

Kommentointi on luvallista, jopa suotavaa! :)