maanantai 22. heinäkuuta 2013

Tässä sitä ollaan



Me olemme kaksi sisarusta ja meitä huvitti hirveästi kirjoittaa blogia. Meillä on aika paljon yhteistä, ikäkin, joten aika samanlaisia meidän erillisistä blogeistakin olisi varmaan tullut. Kokeillaan siis näin!

Yksi idea tässä kirjoittelussa on myös se, että me unelma-asunnon etsinnän uuvuttamat rivitalokolmioiden asukit pelkäämme elämän muuttuvan sitkuksi. Kun on se uusi tilava asunto, niin huonekalut näyttää kivemmilta, sisustus sujuu helpommin, lapsetkin käyttäytyy varmaan paremmin. ;) Onhan isommalla neliömäärällä puolensa, mutta miksi murehtia näitä pieniä neliöitä, kun meillä on kuitenkin katto pään päällä ja mitään pakottavaa syytä ei ole muuttaa. Joten jospa tässä blogissa voisi keskittyä pienen asunnon sisustusjuttuihin, -haasteisiin ja ideoihin, vaikka ei niin sisustuslehtimäiset mahtavat puitteet olisikaan. Molempien kodeissa on kuitenkin vietetty paljon ihania, tunnelmallisia hetkiä hyvän ruoan, juoman ja ennen kaikkea seuran kera. Koti on siellä missä sydän ja ainakin nyt meidän kodit on juuri näissä kolmioissa.

Tervetuloa mukaan! :)

3 kommenttia:

  1. Kiitos kutsusta, mukana ollaan! Blogin "sisältösuunnitelma" (kunpa olisin keksinyt jonkun kauniimman sanan tuon tilalle) kuulostaa hyvältä. Tunnistan kyllä tuon sitkuttelunkin, eihän se varmaan asioita sinänsä paranna, mutta haaveitahan pitää aina olla. Onnea vielä uudelle blogille! :)

    VastaaPoista
  2. Minä täällä myös. Kiitos tosiaan kutsusta! Juuri tänään haaveilin omasta ihanasta talosta. Satuin nimittäin löytämään sellaiseen juuri sopivan tapetin. Sitkua on elämä siis toisinaan täälläkin :D

    VastaaPoista
  3. Heippa ihanat! :)
    Juu, haaveita saa ja pitää olla, mutta joskus tuntuu, että sitkuun hukkaa hetkiä, jos ei osaa pysähtyä olemaan tässä ja nyt. Meillä esimerkiksi on kesäkalusteet pihalle yhä hankkimatta, koska muutamme kuitenkin ja turha ostaa lisää tavaraa muuttokuormaan. Ainoa vaan, että tässä on nyt jo kaksi kesää oltu ja monta kertaa noillekin olisi tullut jo käyttöä...

    VastaaPoista

Kommentointi on luvallista, jopa suotavaa! :)