maanantai 29. heinäkuuta 2013

Lähimatkailua

Vihdoin loma. Tai ensin sairastuin kyllä kesäflunssaan ja sain antibiootitkin, mutta pikku hiljaa helpottaa. Tänä kesänä ei tehdä siskon perheen kanssa matkaa minnekään kauemmas yhdessä, sen sijaan vietimme viikon lähimatkaillen ensin reilun sadan kilometrin päässä yhden yön hotellilomalla ja sitten mökillä.  Vaikka ihan lähikaupungeista on kyse, niin harvoin niissä on oikein tullut varta vasten käytyä, nytkin oltiin ihan uusilla hiekkarannoilla ja -dyyneillä ja nähtiin paljon ihania paikkoja, kun ajettiin vähän pienempiä teitä. Kerrankin ilmat suosivat, oli lämmintä, mutta merituuli viilensi sopivasti. Muutama kirppiskin koluttiin, mutta ainoa, mikä jäi käteen, oli Me&I-tunika iltatorilta kuopukselle.
Hotellireissulta palattiin yhdeksi yöksi kotiin ja jatkettiin sitten vanhempiemme mökille saaristoon. Myös tuttavaperheemme tuli piipahtahtamaan mökillä. Grillattiin, saunottiin, uitiin ja retkeiltiin saaristossa. Vietettiin vähän synttäreitä ja nimppareita, leivoin Kotivinkin ohjeella suklaakakkua ja mansikkajuustokakkua, jälkimmäinen valmistui helposti mökkiolosuhteissakin. Käytiin hakemassa lähikaupasta jäätelöä ja nautittiin munkkikahvit rantakahvilassa. Ehdin myös lukea kokonaisen kirjan, kun tänään maanantaina satoi. Ensin kuitenkin lämmitettiin sauna ja uitiin vesisateessa.

















Mitähän sitä tälle alkuviikolle keksisi ohjelmaksi?





3 kommenttia:

  1. Ah, miten ihania kesäkuvia ja merellistä tunnelmaa täällä. Itse olen lomaillut pelkästään sisämaassa, palasin juuri Savonlinnasta ja Kerimäeltä. Aika erilaista fiilistä on minun kesäkuvissani. Noh, ehkä jonain toisena vuonna sitten merellisempää menoa.

    Mukavaa kuulla, että sait taudin talttumaan. Kesällä sairastaminen on erityisen kurjaa - ja etenkin lomalla vielä...

    Jään mielenkiinnolla odottamaan lisää lomakuulumisia :D Oikein mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Minulle kelpaisi kyllä vähän lämpimämpikin keli noissa maisemissa. Oikein mieltä lämmittää nuo avarat rantamaisemat. Toivottavasti sinne tulee nyt vihdoin ne lämpimät hellekelit, tänne on ainakin koko ensi viikoksi luvattu +25 päivälämpötilaa ja minä en kyllä jaksaisi enää siitä välittää. MUTTA maltan, koska on jo elokuu ja yöt ei enää toivottavasti ole läkähdyttävän kuumia. ♥

    Mukavaa lomaa sinne!

    VastaaPoista
  3. Kiva tää teidän yhteisblogi, vasta huomasin! :)

    VastaaPoista

Kommentointi on luvallista, jopa suotavaa! :)