Toissa viikonloppuna menimme isovanhempien kanssa Stundarsin museoalueelle ja läheiselle Söderfjärdenin lintutornille retkelle. Edellispäivänä olin nähnyt muutamia kurkiauroja lentämässä kohti Söderfjärdeniä ja oikeastaan siitä sain idean lähteä tuonne retkelle ja samalla katsomaan, josko niitä kurkia näkysi enemmänkin. Äidilläni oli lisäksi syntymäpäivä lauantaina, joten me järjestimme hänelle synttäripiknikin lintutornin juurella. Aamulla paistettiin sämpylöitä ja mies leipoi mehevän omenapiirakan. Nikka kirjoitti blogissaan Stundarsin tarjonnasta lapsille, mutta nyt museo oli jo kesän osalta suljettu. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä alueella oli mukava kuljeskella, lapsille riitti iloa pienestä leikkialueesta ja vanhoista joutsenkeinuista. Erityisen kivaa oli, kun pieniin mökkeihin pääsi sisälle ja niissä oli leikkikaluina puukuutioita, jotka esittivät vanhanaikaisia ruokapakkauksia. Itse nautin loppukesän kukkaloistosta, vanhan pihapiirin tunnelmasta ja sunnuntaipäivän rauhasta. Ilmassa oli sellainen kesän ja syksyn rajapinnan tuntu, kesäkahvila oli jo suljettu, pihlajanmarjat punersivat, pellot olivat keltaiset, vadelmapuskista tipahteli ylikypsiä marjoja, aurinko lämmitti vielä, jos istui vanhan tuvan kiviportailla tuulensuojassa, mutta aukeilla pelloilla oli jo viileämpää. Kurkia me ei kyllä bongattu, mutta kiikaroitiin sitten naapuritilan lampaita ja kanoja.
