sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Pieniä jouluvalmisteluita

Päätin ostaa hyasintit jo nyt, koska viime vuonna niiden aukeamisessa kesti, enkä oikeastaan malttanut odottaa kauempaa, että kirppislöytökulho pääsee käyttöön. Hyasintit ostin valmiina viiden kappaleen ryhmänä, sujautin kulhoon ja päälle laittelin metsästä haettua sammalta ja Tigerista ostettuja pieniä kärpässieniä. Ostin myös uudet jouluvalot, jotka toimivat patterilla, joten ne on helppo asetella lipaston päälle, sinne seuraksi päätyivät myös joulumyyjäisistä ostetut puutähdet ja jo vuosia minulla ollut Pietarista ostettu jouluinen maatuska sekä piparikuusi, jollaisen tein myös viime vuonna. Apteekkarin pullo on toiminut pienen joulukuusen jalkana, mutta vielä meillä ei kuusta ole.


 Sain viime vuonna lahjaksi Pauli-serkun pallovalot ja vasta nyt saatiin ne asennettua käyttöön. Vaikka näitä on nähtykin jo paljon, niin en ole kyllästynyt, vaan tykkään kovasti. Nämä saavat jäädä joulun jälkeenkin tuomaan tunnelmavaloa olohuoneen nurkkaan. Pallot ovat siniharmaita, vaaleankeltaisia ja tummemmansinisiä, joten värit sopivat hyvin talvikauteenkin. Liian pieni sängynpeitto päätyi sohvan suojaksi, mihin se on oikein passeli.

Ajattelin, etten tänä jouluna osta mitään uusia mekkoja lapsille, vaan mennään esikoisen kanssa uudella  vaaleanpunaisella villatakilla ja samaa sävyä olevalla paidalla sekä sukkiksilla, joissa kuviona on salmiakkiruutua, jota on myös paidassa. Lisäksi paidassa on ommeltu eläinhahmon päälle pieni tyllihame ja nämä vaatteet yhdistetään vielä aiemmin hankittuun tyllihameeseen ja kokonaisuus on siinä. Kuopuksella ajattelin hyödyntää serkkutytön pieneksi jääneitä mekkoja. No, satuin kuitenkin käymään H&M:llä ja sorruin... Mutta meillä on pitkä joululoma ja monta tilaisuutta käyttää juhlamekkoja. :) Tänä jouluna ei siis mennä punaisilla mekoilla, vaan pukeudutaan hempeään pastelliin. Nämä menevät varmasti myös keväällä, jolloin kumpaisellakin on syntymäpäivät.


Eilen kävin kirppiksellä ja mukaan tarttui kaksi mukavaa löytöä. Niistä lisää sitten ensi kerralla. Oikein mukavia päiviä tulevaan viikkoon!

5 kommenttia:

  1. Ihanat noi mekot! Pitelin itsekin sellaista käsissäni, mutta sitten tuo väri ei jotenkin tuntunut sopivalta V:lle. Jotenkin näen noi kyllä elävästi teidän tyttöjen päällä ja tosiaan menevät kyllä varmasti ihanasti keväälläkin.

    Kivaa joulufiilistä myöskin...meillä ei vielä m-i-t-ä-ä-n...ja tätä vauhtia ei tulekaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näiden mekko-ostosten jälkeen löysin vissiin neljä A:n vanhaa mekkoa, jotka kaikki oli kuopukselle nyt sopivia, joten ehken olisi tarvinnut yhtään lisää... Mutta saakoot nyt kuopuskin joskus jotain uutta. Kiva, kun jätit kommentin!

      Poista
  2. Hyasinttiasetelmasi on mielettömän kaunis. Nolottaa oikein ajatus, että laitan seuraavassa postauksessa näkyviin oman mitättömän kukkani. Olisi pitänyt edes tajuta hamstrata sammalta talteen ennen kuin se jäi lumien alle :D Kiva myös tuo piparipuu. Tuollainen olisi nasta!

    Tyttöjen mekot ovat kauniit. Mukavan keveitä keijukaismekkoja ja nasta persikkainen väri. Vai näyttääkö se vain persikkaiselta tuossa valaistuksessa?

    Kirppislöydöt jäivät kiinnostamaan. Palaathan pian asiaan? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ihan varmasti sinunkin kukkasi ovat ihania! Äiti tuon sammaleen minulle itse asiassa kävi metsästä hakemassa ja säilöi talteen... Piparipuu on tehty sellaisen puisen tangon ympärille, että se pysyy pystyssä. Muotit ja tanko ovat myös kirppislöytö.
      Kyllä noissa mekoissa taitaa olla sitä persikkaa, ei mun mielestä aivan pelkkää vaaleanpunaistakaan.
      Kirppislöydöistä lisää, kunhan tämä flunssa helpottaa!

      Poista
  3. Hyasintin kukkaset aukesivat tänään. Ne pääsevät parhaimpaan loistoonsa muutamassa päivässä. Tekee mieli hankkia noita lisää, että tuoksua varmasti riittää joulupyhien yli :)

    Katsoinkin, että piparipuulla on tanko. Kiva kirpputorilöytö kyllä tuokin. Kadehdin taas. Noh, huomenna menen kirppikselle itse. Jospa minuakin onnistaisi...

    VastaaPoista

Kommentointi on luvallista, jopa suotavaa! :)