maanantai 2. joulukuuta 2013

Joulumyyjäisiä I



Olin viime viikolla kaksissa joulumyyjäisissä. Ensimmäisissä myytiin muun muassa puukäsitöitä, mattoja ja huovutusjuttuja. Miljöö oli aika vaikuttava. Aika harvoin nykyään ostelen uusia sisustusjuttuja, vaan käytän hyväkseni kirppislöytöjä. Nyt kuitenkin mukaan tarttui puuheppoja, -tähtiä ja puisia sydämiä. Näillä ja puisilla kärpässienillä syntyikin tupakaapille jouluinen ilme. Sienet ovat niitä, joita ostin erään pikkukylän sisustusputiikista muutama vuosi sitten ja samana jouluna sain siskolta niitä aivan sattumalta lahjaksi. Hän oli siis päätynyt samanlaisiin sieniin tietämättä, että minäkin olin sellaisia ostanut. Onni, sillä harmittelin, kun ostin kaupan viimeiset kappaleet ja niitä oli vain neljä. Lasipurkissa odottavia suklaakonvehteja oli tyttöjen kanssa jo pakko hitusen maistella. Toivotaan, ettei purkin pohja häämötä jo ennen joulua! :)




Tarkkasilmäinen erottaa mun hyasinttikulhon tuolla kaapissa. :)


4 kommenttia:

  1. Ah, miten kiva tuo sininen kaappisi onkaan. Sinne sopii muuten hyvin nuo siniset kahvikupit, jotka vasta löysit.

    Joulumyyjäisten innoittamana aloin miettiä, että onkohan tällä seudulla jotain vastaavaa tapahtumaa. Kenkäveron kartanolla pitäisi ainakin jotain olla. Nyt pitää kyllä selvittää. Kiitos muistutuksesta!

    Aika hauska sattuma nuo sienet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole paljon joulumyyjäisissä käynyt, mutta ehkä niistä saadaan nyt meidän perheelle uusi perinne. Sen verran innostuin. :)

      Poista
  2. Ihana kaappi, aivan mahtava :)) Tuollaisen kun itsellekin löytäisi, sopivaan hintaan...

    Mulla on vielä myyjäiset löytämättä, miksei niitä muka tänä vuonna ole?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaappi on kyllä löytö, vaikka ei se ilmainenkaan ollut (kohtuuhintainen kuitenkin) ja jouduttiin ajamaan joku 160 kilometriä eestaas maaseudulta sitä noutamaan. Mutta olen tyytyväinen, sillä se oli juuri sellainen kuin toivoin. Oltiin juuri muutettu tänne ja kaapin noutamisesta tuli sellainen ensimmäinen "tarina" meidän asumishistoriaan täällä, jota voi muistella jälkikäteen.
      Toivottavasti löydät jotkin kivat myyjäiset!

      Poista

Kommentointi on luvallista, jopa suotavaa! :)