torstai 19. joulukuuta 2013

Jouluherkkuja

Tänä vuonna en tehnyt meille piparkakkutaloa, vaan -reen. Pääsin työn vuoksi viettämään iltaa, jossa ravintola-alan ammattilaisen opastuksella koottiin piparireki, koristeltiin se ja saatiin vielä reseptejä siihen, miten sen täytteeksi voi tehdä itse makeisia, kolaa, sokeroituja karpaloita (olivat ihania) ja marmeladia.

Tässä pari ohjetta muillekin:

Suklaakola
4 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
1 dl kaakaota
3 dl kermaa
50 g voita
1 rkl vanilliinisokeria

1. Sekoita kaikki muut ainekset kattilaan paitsi vanilliinisokeri.
2. Keitä massaa 120-125-asteiseksi, voit testata ottamalla massasta palan ja tiputtamalla se kylmään veteen. Jos siitä voi muovata pallon, on lämpötila sopiva.
3. Lisää vanilliinisokeri.
4. Kaada massa pellille tai pieniin muotteihin jäähtymään.

Sokeroidut karpalot
karpaloita
munanvalkuainen
tomusokeria

1. Vatkaa valkuainen kevyesti.
2. Lisää karpalot valkuaiseen.
3. Kaada karpalot siivilään niin, että valkuaista valuu pois.
4. Laita karpalot astiaan, jossa on tomusokeria.
5. Siivilöi tomusokeria karpaloiden päälle.
6. Anna karpaloiden kuivua.

Juuri saatiin joulusiivous tehtyä ja pieni kuusi haettua olohuoneeseen. Vielä huominen työpäivä, ja sitten alkaa loma! Mukavia tunnelmia loppuviikkoon kaikille!

7 kommenttia:

  1. Ihanan makea postaus. Tulee ihan mieleen ne ajat, kun askartelin käsi- ja taideteollisen myyjäisiin piparkakkutaloja. Aikaa siitä on vierähtänyt jokunen vuosi. En edes uskalla ajatella, että kuinka monta...

    Voi teitä onnekkaita. Minulla on joulusiivous vielä edessä, ajattelin ahkeroida huomenissa.

    Toivotan sinulle hyvää lomaa ja mukavaa joulua koko perheelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisivat sinun pirparkakkutalosi olla hieman toisenlaisia kuin tuo minun rekeni, johon pursote meni vähän niin ja näin. Opettaja näytti sen tötterön kierittämisen kädestä pitäen pariinkin otteeseen, mutta eivät ne silti ihan niin hyvin toimineet enkä saanut pikeeriä kovin nätisti. Enkä totta puhuen kehdannut enää mennä kysymään opelta kolmatta kertaa... ;)

      Kiitos toivotuksista ja samoin teille ihanaa joulua!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Tyttömme ja heidän serkkunsa saavat tuhota tämän herkun uudenvuoden tienoilla. :)

      Poista
  3. Kävin lukemassa monta postausta putkeen ja olipa taas niin ihania kotikuvia, että hyrisytti oikein mukavasti. Kirppuaarteet on myös niin päheitä löytöjä, että tekisi mieli matkata toiselle puolelle Suomea ihan vaan tutkimaan paikallista tarjontaa. Eli en voi kuin onnitella moista tuurihaukkaa. :D

    Ihanaa joulunaikaa teille ja kiitos näistä makoisista ohjeista, otan kaikki talteen. :)

    VastaaPoista
  4. No itse asiassa Piian blogissa ehdotin hänelle, Mannaryynille ja sinulle tapaamista täällä meillä. Käytäisiin valokuvailemassa ja vaikka kirppiskierroksella, joskus kesällä siis! Monesti joku teistä tulee kirppiksillä mieleen jostain esineestä, joten kyllä niitä löytöjä varmaan teillekin tulisi vastaan. Ja olisi muutenkin kiva tavata, kun on niin monta vuotta netissä tunnettu! :)

    Hyvän joulun toivotusti sinne suuntaan myös!

    VastaaPoista
  5. Nyökyttelen täällä Kirsikan ehdotukselle. Olenkin kyllästynyt, kun tämän seudun kirppiksiltä harvoin mitään ihmeellistä löytyy. Palataan tähän kesän kynnyksellä :D

    VastaaPoista

Kommentointi on luvallista, jopa suotavaa! :)