keskiviikko 28. elokuuta 2013

Kesä jatkuu II


Toissa viikonloppuna menimme isovanhempien kanssa Stundarsin museoalueelle ja läheiselle Söderfjärdenin lintutornille retkelle. Edellispäivänä olin nähnyt muutamia kurkiauroja lentämässä kohti Söderfjärdeniä ja oikeastaan siitä sain idean lähteä tuonne retkelle ja samalla katsomaan, josko niitä kurkia näkysi enemmänkin. Äidilläni oli lisäksi syntymäpäivä lauantaina, joten me järjestimme hänelle synttäripiknikin lintutornin juurella. Aamulla paistettiin sämpylöitä ja mies leipoi mehevän omenapiirakan. Nikka kirjoitti blogissaan Stundarsin tarjonnasta lapsille, mutta nyt museo oli jo kesän osalta suljettu. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä alueella oli mukava kuljeskella, lapsille riitti iloa pienestä leikkialueesta ja vanhoista joutsenkeinuista. Erityisen kivaa oli, kun pieniin mökkeihin pääsi sisälle ja niissä oli leikkikaluina puukuutioita, jotka esittivät vanhanaikaisia ruokapakkauksia. Itse nautin loppukesän kukkaloistosta, vanhan pihapiirin tunnelmasta ja sunnuntaipäivän rauhasta. Ilmassa oli sellainen kesän ja syksyn rajapinnan tuntu, kesäkahvila oli jo suljettu, pihlajanmarjat punersivat, pellot olivat keltaiset, vadelmapuskista tipahteli ylikypsiä marjoja, aurinko lämmitti vielä, jos istui vanhan tuvan kiviportailla tuulensuojassa, mutta aukeilla pelloilla oli jo viileämpää. Kurkia me ei kyllä bongattu, mutta kiikaroitiin sitten naapuritilan lampaita ja kanoja.










10 kommenttia:

  1. Stundars on kyllä ihana paikka! Käsittämätöntä, että oltiin siellä tosiaan tänä kesänä ensimmäistä kertaa.

    Tuo piknik äidillesi kuulostaa mukavalta. Varmasti oli mielissään! Vielä itse tehdyt eväätkin. Ja teidän tekemissä on jotenkin aina se maukkauden varmuus. Nam! :)

    VastaaPoista
  2. Ihanan kuuloista perheaikaa :) Hieno paikka tuo Stundars varmasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stundars on kyllä yksi lempipaikoistani ja siellä järjestetään myös ihania markkinoita, joilla myydään käsitöitä ja leivonnaisia, ei mitään muovista krääsää.

      Poista
  3. Kaunista kukkaloistoa. Tuli noista ukonhatuista ja punaisesta hirsiseinästä niin lapsuus ja lapuuskoti mieleen. Itse kävin tänään Kenkäveron kartanolla. Loppukesän kukkaloisto juurikin ilahdutti.

    Kurkiauroja en ole tainnut vielä bongata. Pitääpä ruveta tarkkailemaan oikein.

    Ihana tuo pieni ovi pienelle kuljalle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muuten kurkiauroja ole sen jälkeen nähnyt, olivat vissiin vähän etuajassa. Mökillä yksi kurki lenteli viikonloppuna hassusti varisparven perässä ja hetken päästä näin sen lentävän kovaa vauhtia muualle, olikohan tajunnut erehtyneensä. ;)

      Jokin lapsuusmuisto minullakin tuohon hirsiseinäkuvaan liittyy. Muistuttaisiko serkkujen lapsuudenkodista, jossa vierailimme kesäisin.

      Poista
  4. Näitä teidän matkailupostauksia lueskellessa mietin, että minun ei tule oikein ikinä käytyä missään vastaavassa paikassa. Ehkä jos olisi lapsia, niin heitä tulisi vietyä, mutta pelkästään itsensä vieminen tuntuu olevan paljon suuremman työn takana. Vähän harmi sinänsä, olisi kivaa löytää noin ihania paikkoja.

    Tuo pikkuovi on maailman söpöin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen lapsia kävin aina vastaavissa paikoissa kameran kanssa ja on kamera tietenkin edelleenkin mukana. Jos en ole viikonloppuna mökillä, niin tuntuu siltä, että täytyy jossain päästä käymään eikä aina huvita mennä vaan lähipuistoon, niin noilla retkillä saa koko perhe viihdykettä ja samalla pääsee harrastamaan valokuvaustakin. Mutta tietenkin riippuu paljon asuinpaikastakin, nuo kohteet on suht lähellä, ettei tarvitse suhteettomasti ajellakaan.

      Poista
  5. Täällä sitä ollaan vastavierailulla :) Ihanaa värihehkua ja kirnuja ja kippoja kuvissa. Voi miksei voisi olla kesä jo.

    VastaaPoista

Kommentointi on luvallista, jopa suotavaa! :)