sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Kuopuksen yöpöytä ja sirkustelua




Aiemmin postasin täällä, miten esikoiselle löytyi ompelulipasto yöpöydäksi ja miten kuopuskin toivoi yöpöytää itselleen. Vihdoin joulukuussa sellainen tuli sattumalta vastaan paikallisella fb-kirppiksellä. Kun hintakin oli ihan passeli (30€), niin saatiin kuopus iloiseksi omasta yöpöydästään. Vähän jo suunnittelin sitäkin, että tuosta saisi uuteen kotiin aika kivan kaapin keittiöön tai eteiseenkin, mutta ei taida kuopus siitä luopua helpolla.


Kirppiksillä olen ottanut tiukan linjan, läheskään joka kerta en mitään osta, vaan harkitsen, mitä tarvitsen. Minulla on kuitenkin heikkouteni, joita ei aina voi vastustaa. Vanhat lasten leikkiastiat ovat sellaisia, etenkin kahvi/teekannut. Ei niitä kovin usein tule vastaan, joten sai sitten tällainen turhake päätyä matkaani. Kuppipareja oli vielä kaksi kuvassa näkyvien astioiden lisäksi ja hintaa niillä oli 4,50€. Ja kyllä, ostin ne leikkeihin, en hyllyyn pölyttymään, joten muutamat kahvikekkerit on jo vietetty.



Eilen kävimme tyttöjen kanssa tutustumassa toiminnalliseen Sirkus saapui kaupunkiin -näyttelyyn Vaasan kaupunginkirjastossa. Näyttelyssä pääsee kurkistamaan 1900-luvun alussa kiertäneen kuvitteellisen sirkuskulkueen elämään ja mikä parasta, kun on kyse lasten näyttelyssä, saa esineisiin koskea ja kokeilla erilaisia asioita. Näyttelyssä on jopa pieni norsu, jonka selkään saa kiivetä. Esikoinen oli jo päässyt tutustumaan näyttelyyn päiväkotiryhmänsä kanssa aiemmin ja hän astelikin heti aluksi päättäväisesti roolivaatelaatikon luo ja valitsi sirkusasut itselleen ja siskolle. Pikkusiskosta tuli apina ja hänestä itsestään ballerina/strapetsitaiteilija. Keskelle näyttelyä on rakennettu sirkusmaneesi, jossa lapset saavat harjoitella sirkustemppuja tirehtöörin johdolla, kuopus pääsi hyppimään renkaan läpi ja isompi temppuili hulavanteella ja huiveilla. Tilaa kiertäviin pieniin sirkusvankkureihin sai kurkistaa sisälle ja ne olivat täynnä hauskoja, pieniä yksityiskohtia. Toiminnan lisäksi sinne tänne on ripoteltu tietoa siitä, millaista elämää sirkuksissa ennen vietettiin ja selviääpä myös se, että sirkustaiteilijat olivat aikansa julkkiksia, joiden kuvia kerättiin. Tunti hurahti nopeasti niin äidillä kuin tytöillä, ja lapset kysyivät, koska voidaan tulla uudestaan. Näyttely on kiertävä, joten jos se osuu kohdalle, kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa. Vaasassa näyttely on avoinna tammikuun ajan lauantaisin.

ARVONTAAN ehtii vielä osallistua, huippua, kun niin moni on jättänyt kivoja kommentteja ja liittynyt myös lukijaksi.

12 kommenttia:

  1. Kivoja astialöytöjä ja tuo yöpöytä on mahtava. Tuollaista en minäkään voisi vastustaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli sellainen ekstempore-löytö,kun satuin oikeaan aikaan nettikirppikselle. :)

      Poista
  2. Ihanat kuvat ja niin liikkis astiat. Kyllähän tuollaset täytys saada :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oikeestaan emmin vähän noita astioita, kun ne oli mulla korissa, mutta sitten näin, että pöydän myyjä oli pakkaamassa tavaroitaan pois, niin en enää viitsinyt viedä noita takaisin, varsinkaan, kun myyjä oli vanha mummeli. Ois tullu paha mieli, jos en ois ostanut... Onneksi otin, kotona taas tuntui, että ne oli kiva ostos.

      Poista
  3. Yöpöytä on hurjan kaunis, kelpaisi kyllä minullekin. Myös astiasto viehättää silmää. Kyllä noiden kanssa kannattaa kahvikutsuja järjestää. Vaikka joka päivä :D Ihailin myös tulppaanejasi. Minä kävin perjantaina läpi aika monta kauppaa löytääkseni nipun valkoisia tulppaaneja, mutta en löytänyt. Jospa ensi viikonlopulle sitten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt suosin tulppaaneissa hillitympiä sävyjä ja kevätauringon lisääntyessä sitten lisää värejä.

      Poista
  4. Ihana yöpöytä ja ihanat kupit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pitkään aikaan en mitään kirppiksiltä ollut ostanutkaan, joten ihan tyytyväinen olen näihin.

      Poista
  5. Kiva pöytä, kuten se edellinenkin. Hyvät löydöt sulla! Mulla ei ole piiiitkään aikaan tullut mitään todellista löytöä vastaan kirppiksillä :( Kiva myös tuo näyttely, harmi ettei meidän pikkupaikkakunnalle tuommoisia koskaan saada.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan noiden pöytien välillä aika pitkä aika ja kun en varsinaisesti pöytää kummallakaan kerralla etsinyt, niin vastaan tuli. Kun etsin kuopukselle pöytää heti, kun ompelulipasto oli löytynyt, niin ei kyllä tärpännyt millään. Eli kun vähiten etsii, niin löytää -logiikka toimi tällä(kin) kertaa! :)
      Tuollaiset näyttelyt, joissa lapsi saa itse kokeilla ja tehdä, on ihan parhaita ja itse tykkään kulttuuririennoista, joten näissä saa lapsellekin välittää sitä innostusta.

      Poista

Kommentointi on luvallista, jopa suotavaa! :)