sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Kuoharia ja karkkeja

Eilen järjestin Kirsikan 6-vuotiaalle tyttöselle pienet synttärijuhlat. Meidän siskosten (ja tietenkin miestemme ja lastemme) lisäksi ystäväperhe saapui juhlimaan eskari-iän saavuttanutta neitiä. Luvassa oli siis hyvää ruokaa ja juomaa.

Tykkään suunnitella erilaisia menuja jo hyvissä ajoin ennen juhlia tai muita illanistujaisia. Nyt kuitenkin päädyin viime tingassa tuohon kylmäsavulohisalaattiin, kun sen pongasin Avaruusasema -blogista. Suosittelen!





No lapsille oli tosin ihan vaan makkaraperunoita. Ja olivathan ne kohderyhmän mieleen.

Kuoharin olin pongannut Unelmien Talo&Koti -lehdestä. Tykkään juhlistaa ystävien näkemistä pienellä maljan kohotuksella ja tämä kuohari sopi siihen erinomaisesti. Mikään viinihifistelijä en ole, mutta toki koitan aina etsiä ruokaan sopivia juomia. Ja tämä kuohari toimi myös salaatin kanssa.


Jälkkäriksi nautimme suklaa-cashewpähkinä -juustokakkua, jonka puolestani löysin Onnistain -blogista. Tästä tuli heti kaikkien suosikki. Melko tuhtia, mutta silti yllättävän raikasta.


Toki myös karkkeja ja poppareita oli tarjolla, kun kyseessä oli lastenjuhlat.




Nyt on akut ladattu kohti uutta viikkoa. Toivottavasti sinunkin viikonloppusi on ollut onnistunut!

6 kommenttia:

  1. Onnea vielä sankarille! Ja kylläpäs herkulliset ja hyvännäköiset juhlat on täti onnentytölle järjestänyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, nämä kekkerit oli jo sinänsä kiva lahja sankarille ja meille vanhemmillekin oli luksusta käydä valmiiseen pöytään. :)

      Poista
  2. Seurailen teidän blogia Bloglovin'in kautta, mutta postaukset ei tunnu päivittyvän mun blogfeediin. Eli suomeksi sanottuna uudet postaukset ei nouse siihen framille. Onkohan vain minun ongelma vai oletteko huomanneet vastaavaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nolona myönnän, että tuo systeemi on jäänyt vähän vieraaksi minulle. Piti kyllä perehtyä siihen tarkemmin, mutta... Mulla ne näyttäisivät päivittyvän normisti. Höh tuota ongelmaa.

      Poista

Kommentointi on luvallista, jopa suotavaa! :)